Itsensä löytö

Naakka löysi itsensä.

Missä ovat ne jutut, joissa toimitusjohtajat löysivät itsensä, irtisanoutuivat ja muuttivat kolmansiin maihin toteuttamaan unelmiaan, mutta rahat loppuivat ja alkoi harmittaa, kun äiti Ammakin halasi jotenkin vähän huonosti, ei puristanut sillä tavalla kunnolla, vaan jotenkin haljusti niuskaisi, että olisi kannattanut sittenkin olla reilusti toimitusjohtaja vaan? Ikinä ei niissä jutuissa harmita niitä toimitusjohtajia.

Oletteko koskaan kysyneet keski-ikääntyvältä, mikä se oikeasti haluaisi olla? Tähän Siihen ikään mennessä ihmisestä on (yleensä) karissut kiertelisin-vain-ympäri-maailmaa-ja-omistaisin-viinitilan-Toscanassa -ajatukset. Meillä Niillä keski-ikäisillä on pieniä ja periaatteessa toteutuskelpoja unelmia, mutta tekaistujen syiden lisäksi myös joukko ihan oikeita syitä olla tekemättä elämänmullistuksia. Suurin niistä on raha.

Kuva, jossa on laho venes.

Tein taulukon otoksestani:
on > olisi

markkinointipäällikkö > kalastaja
graafikko > kelloseppä
kehityspäällikkö > NLP-terapeutti
diplomi-insinööri > eräopas
kanttori > käsityöläinen
viestintäkonsultti > vanhusten avustaja
koodari > valokuvaaja
tuotantopäällikkö > pienpanimoitsija
opettaja > taidemaalari

Meillä on hyviä graafikkoja, insinöörejä ja päälliköitä, jotka olisivat käsittämättömän upeita, työn imussa kieriviä, ahkeria ja tuloksellisia eräoppaita, käsityöläisiä ja oluenpanijoita, mutta eivät voi olla, koska eivät pysyisi nykymaailmassa hengissä siten, hän ja hänen perhekuntansa.

Minäkään en pysyisi hengissä, jos minulla olisi liuta eläimiä ja pieni vuohilauma, joiden myötävaikutuksella pitäisin omaa pientä juustolaa ja myisin juustoja mukaville ihmisille (ikäville ihmisille sanoisin, että miten tuntuu kuin olisi ehekkiä ilmassa runsaasti, että yskittääkö teitäkin). Pitäisi syödä ne eläimet, tulisi kato, joka korjaisi elon, menisin edes ja sitten harmittaisi.