maanantai 28. huhtikuuta 2014

Piparit ja Hiutaleet


Kaksitoista kanaa, kuusi Piparia ja kuusi Hiutaletta, kotiutui kanalaamme. Joka päivä keräämme kaksitoista sievää munaa, kuusi ruskeaa ja kuusi valkoista. Oi onnea!

Kanaset löysivät munintapesät saman tien. Osa munii hiljaisesti itsekseen, osa ilmoittaa koko haja-asutusalueelle, kun tulee munahätä. Kukko osallistuu munahädän kommunikointiseremoniaan vastaamalla ”kliip”. Aamuisin kuuluu siis ”kot-kot-kot-kot-kloop”, ”kliip”, ”kot-kot-kot-kot-kloop”, ”kliip”.

Kuin kanat orrella. Kuva otettu kännykällä iltahämärässä - siksi se on rakeinen.

Tälle kanaparvelle ei tarvinnut pitää kuuden illan unikoulua. Nostin jokaisen yksitellen orrelle ensimmäisenä iltana, ja seuraavana iltana ne osasivat kaikki mennä sinne itse pirisemään ja kuorsaamaan. Miten helppoa!

Yläorsi on kaikkein suosituin. Sinne änkeävät ensin Hiutaleet. Piparit valvovat pidempään ja saavat tyytyä alaorteen, vaikka eivät ne tyydy, vaan yrittävät ylemmäksi. Tunku on kova. Joskus joku innokas tekee virhearvion ja putoaa, mutta palaa sitten takaisin änkeämään maltillisemmin.

Leesuksen Toivo herättää seutukunnan aamuneljältä.

torstai 24. huhtikuuta 2014

Leesuksen Toivo


Hain Leesuksen Toivon (KUKKOKIEKUU) kotiin (KUKKOKIEKUU) autolla ja kuuntelin melkein (KUKKOKIEKUU) autoradiotakin. Kantokopasta vapautettaessa se tekeytyi kuolleeksi ja luulin sen jo heittäneen henkensä, mutta onneksi sitä vain ujostutti.

Joku saattaa miettiä, että millä se sen nimen keksi, joten seuraavaksi selitän nimen alkuperän.

Isoisäni näki viime vuosituhannella unta, että pappilan kissalle piti antaman nimeksi Leesuksen Toivo. Koska se ei 1940-luvulla ollut järin sovinnainen nimi rovastismiehen lemmikille, sanottiin pappilassa vierailleille sanomalehtimiehille, että kissa on Topi vaan. Mutta Leesuksen Toivo oli kuulemma hirviän hyvä kissa, joka eli pitkän ja kiinnostavan elämän.

Koska elämme kierrätystä alleviivaavaa aikaa, ei suinkaan nimienkään tule olla kertakäyttöisiä.

Niin silläpä.

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Kalevilla kävi flaksi


Viime vuonna kerroin teille Kalevista, joka jäi aina ilman.

Ja tänä keväänä minulla on ilo ja kunnia ilmoittaa teille, että sorsani Kalevi on päättänyt kihlautua! Voiko mikään olla hienompaa, kuin että aikamiespoikasorsa löytää kahden vuoden yksin lipumisen jälkeen itselleen tyttöystävän?

Hetaleena tuotiin näytille viikonloppuna ja Kalevi esitteli lampea ylpeänä. Ilmeisesti se sai Hetaleenan alun perin kiinnostumaan, koska kertoi omistavansa ison tsäkuusin, hei beibe. Ja Hetaleena tuli, näki ja hyväksyi.

He lipuvat nyt yhdessä joka päivä, aina kaksi tuntia kerrallaan, Kalevi esittelee puolisukellustaitojaan (”hei kato, kato hei, mä melkein sukellan, hei kato hei”) ja Hetaleena tutkii rantaviivaa ja ottaa välillä nokoset.

Ja tottakai kommunikaatiosorsamme Kalevi vastaa, kun sille sanoo ”kvaak”. Itse asiassa se vastaa, vaikkei siltä mitään kysyisikään. Kvaak kvaak kvaak. Aina kaksi tuntia kerrallaan.

Mikä on oikeastaan aika rasittavaa.

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Kesäkanilan avajaiset


Iloistapa on nävertäjien kohta muuttaa kesätarhaan!

Nyt on hirsinen koirankoppi sisustettu viimeisen päälle. Viime kesänä se ei kelvannut, koska oli ilmeisesti epäilyttävän korkea ja valoisa tila heidän pupumajesteeteilleen. Ties vaikka joku meteoriitin painoinen, sirkkelinokkainen pupuhaukka olisi singonnut itsensä katon läpi sinne!

Keittiöremontin tieltä irrotetut vanhat keittiön laatikostot palvelevat nyt kerrostalona kopin sisällä. Joka toinen laatikko pois, olkia pehmusteeksi, ponnahduslauta ylätasoille pääsyn varmistamiseksi ja oviaukot pienemmiksi - kyllä nyt on matalaa ja hämärää ja pitäisi kelvata vaativampaankin pupumakuun.

Setämieskani saa pienen osan hirsikopista sekä lisärakennukseksi keittiön yläkaapin. Saa sitten valita, kumpi miellyttää kunakin päivänä.

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Itsensä löytö

Naakka löysi itsensä.

Missä ovat ne jutut, joissa toimitusjohtajat löysivät itsensä, irtisanoutuivat ja muuttivat kolmansiin maihin toteuttamaan unelmiaan, mutta rahat loppuivat ja alkoi harmittaa, kun äiti Ammakin halasi jotenkin vähän huonosti, ei puristanut sillä tavalla kunnolla, vaan jotenkin haljusti niuskaisi, että olisi kannattanut sittenkin olla reilusti toimitusjohtaja vaan? Ikinä ei niissä jutuissa harmita niitä toimitusjohtajia.

Oletteko koskaan kysyneet keski-ikääntyvältä, mikä se oikeasti haluaisi olla? Tähän Siihen ikään mennessä ihmisestä on (yleensä) karissut kiertelisin-vain-ympäri-maailmaa-ja-omistaisin-viinitilan-Toscanassa -ajatukset. Meillä Niillä keski-ikäisillä on pieniä ja periaatteessa toteutuskelpoja unelmia, mutta tekaistujen syiden lisäksi myös joukko ihan oikeita syitä olla tekemättä elämänmullistuksia. Suurin niistä on raha.

Kuva, jossa on laho venes.

Tein taulukon otoksestani:
on > olisi

markkinointipäällikkö > kalastaja
graafikko > kelloseppä
kehityspäällikkö > NLP-terapeutti
diplomi-insinööri > eräopas
kanttori > käsityöläinen
viestintäkonsultti > vanhusten avustaja
koodari > valokuvaaja
tuotantopäällikkö > pienpanimoitsija
opettaja > taidemaalari

Meillä on hyviä graafikkoja, insinöörejä ja päälliköitä, jotka olisivat käsittämättömän upeita, työn imussa kieriviä, ahkeria ja tuloksellisia eräoppaita, käsityöläisiä ja oluenpanijoita, mutta eivät voi olla, koska eivät pysyisi nykymaailmassa hengissä siten, hän ja hänen perhekuntansa.

Minäkään en pysyisi hengissä, jos minulla olisi liuta eläimiä ja pieni vuohilauma, joiden myötävaikutuksella pitäisin omaa pientä juustolaa ja myisin juustoja mukaville ihmisille (ikäville ihmisille sanoisin, että miten tuntuu kuin olisi ehekkiä ilmassa runsaasti, että yskittääkö teitäkin). Pitäisi syödä ne eläimet, tulisi kato, joka korjaisi elon, menisin edes ja sitten harmittaisi.