sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Maailman pienin hunajameloni

Keväällä kunnostimme talven runteleman kasvihuoneen jälleen uuteen kukoistukseen. Kannoimme sinne ravinteita ja uutta multaa pientä siltaa pitkin vinksallaan olevilla kottikärryillä.

Hankin hunajamelonin siemeniä ja istutin neljä (4) kasvihuoneen multiin. Niistä nousi yksi (1).

Suojasin pientä tainta kuivumiselta ja kannoin sille juotavaa lammesta. Varjelin sitä hallaöiltä peittelemällä sen harsolla iltaisin ja vapautin sen peiton alta aamuisin.

Taimi versoi yhä suuremmaksi ja tarvitsi tukea. Suikaloin vanhan lakanan hyötykäyttöön ja sidon vihreälle varrelle hellän mutta jämäkän paimensauvan, jonkä ympärille verso kiertyi ja kohottautui yhä lähemmäksi aurinkoa.

Poistin rikkaruohot ja kastelin kastelemasta päästyäni. Poistin lammen rannalta tarttuneet punkit jaloistani ja vesiliskot kastelukannun pohjalta. Iltaisin suljin ansarin oven, jotta taimella olisi hyvä olla. Aamuisin avasin oven ja päästi öisen kosteuden ulos.

Koitti syksy. Ympärillä olevat kurkut alkoivat lakastua. Tomaatit varisivat. Linnut muuttivat etelään. Ja lopulta kasvihuoneen nurkassa, hennon varren juuressa, lakastuneiden lehtien alla, nökötti ihan oikea hunajameloni. Tennispallon kokoinen. Maailman pienin.

Irrotin sen varovasti ja kannoin sisälle taloon kypsymään. Päivien aikana sen vihreä väri muuttui hitaasti keltaiseksi. Oli tullut aika avata hedelmä.

Jaoimme hedelmälihan koko perheen kesken, jolloin jokainen sai ruokalusikallisen. Hunajamelonin makeaakin makeampi tajunnan räjäyttävä maku lennätti meidät taivaaseen.

Pikku herkkua oli vaalittu keväästä syksyyn joka päivä lähes puolen vuoden ajan. Oliko se ollut kaiken sen vaivan arvoista?

No ei tietenkään ollut! Mitä te oikein kuvittelitte?!

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Kohtalon kotialbumi

 
Tässä minä, Kohtalo, iltakävelyllä. Pellon antimet on korjattu talteen ja nyt on aika siirtyä pihoille. Etenkin sille yhdelle, joka istuttaa minua varten papuja ja kuunliljoja. <3


Tässä kuva Virvestä - mukana myös Vasa. Kuvan ottamisen jälkeen Virve ja Vasa kokeilivat piiloutumista läheiseen puskikkoon. Korvat jäivät näkyviin, joten mielestäni se ei ollut hyvä piilo. Vasa ei tajuu.


Vastaan tuli myös Pikku-Mikko matkalla kanatarhalle. Minä sanoin "iltaa" ja se sanoi "a-bibedi-ba-bam-biidu".


Tässä minä sulaudun maastoon. Ne luulivat, että sähkö estäisi minua! Mutta meikäpeura keksi keinon pujahtaa aitauksen sisään ja sieltä ulos naruja hipaisematta ja opetin sen kahdelle serkullenikin! No one beats Kohtalo! No one!

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Ääntä ja lämpöä

Aloimme taas lämmittää taloa ja iloinen tuli palaa vuoroin takassa, vuoroin puuhellassa ja leivinuunissa. Kesästä luopuminen raastaa. Pian on aika käpertyä sisäänpäin ja valmistautua kohtaamaan kuukausien pimeys, kylmyys ja äänettömyys.

Äänettömyys?

Joka ilta illallisella lasten sanainen arkku avautuu ammolleen ja tunnelma muuttuu dadaistiseksi.

Viisivuotias ilmoittaa, ettei aio isona ainakaan musikaaniksi (=muusikko) vaan astronautti-palomieheksi. Kolmivuotias haluaa vaihtaa nimensä Tessu-Päärynäksi ja opiskella isona huligaaniksi. Kuinka paljon maapallo painaa? Ihan hyvin meille voitaisiin ottaa papukaija tai hevonen. Miltä tuntuu olla aikuinen? Me kolataan sitten talvella lumet, niin teidän ei tarvitse. Mitä tarkoittaa ”ikuistaa”? Sopiikohan omenasorbetti omenapiirakan kanssa? Missä on rekka-auton tankkauskolo? Eikö satamiljardia ääretöntä ole enemmän kuin ääretön? Tuoko hammaskeiju mitään, jos vääntää hampaan väkisin irti ennen kuin se heiluu? Laskin tänään pää edellä liukumäestä. Kun on kerran kylmäkalle ja kuumakalle, niin miksei voi olla sopivakallea? Haluatteko kuulla, kun mä osaan laskea 1300:aan? Isi, mä annan sun ruoalle neljä pistettä. Miksen mä voi olla sammakko? Puhutaan murretta! Mihin avaruus loppuu?

Vähitellen iltaan sammuvat sekä lapset että takkatuli. Molempien lämpö jää leijumaan ympärille.