maanantai 16. syyskuuta 2013

Höyrypatsas ja nahkainen pörr

Ei pidä säikähtää, jos syyspimeän tullen seisoo pihamaalla ja korvan juuresta kuuluu yhtäkkiä voimallinen pörr. Se on lepakko, joka tekee äkkijarrutuksen ilmassa. Ääni on hyvin nahkainen ja lepattavainen.

En tiedä, miksei lähistöllä asuvan lepakon kaikuluotain toimi, tai sitten sen ääntely menee suoraan toisesta korvastani sisään ja toisesta ulos. Tai sitten vaikutan valtavalta jyrsijältä. Joka tapauksessa Tiku on pariin otteeseen ollut törmäämäisillään. Tuleeko minusta nyt vampyyri?

Ei pidä myöskään säikähtää, jos pimeässä kuuluu surumielinen, kimeä naisen huuto. Se ei ole elämän käänteisiin pettynyt naapurin täti vaan lehtopöllö, nais tai mies, joka lentelee melkein äänettömästi puun oksalta toiselle. Huu! Äläkää pöläkkö, solekko mie!

Eikä pidä säikähtää, jos piha näyttää aamulla savuavan. Ei liekeissä ole se. Nouseva aurinko alkaa kuivattaa kasteisia pensaita niin nopeasti, että niistä nousee höyryä kuin nuotiosta savua. Mikä näytelmä onkaan, kun jokaisesta puskasta nousee höyrypatsas!

Hankin omaksi ilokseni Instagramin, jossa voi seurata arkiotoksia Valpurista. Siinäkään ei ole mitään pelättävää ja se löytyy tuosta blogin vasemmasta reunapalkista.

torstai 5. syyskuuta 2013

Pupujusseilla vaan on lysti olla

Vahoo!

Valpurin jussukat vetävät mielellään rallia ympäri tarhaa ja muutaman kerran päivässä ne ottavat kunnon puputorkut. Saaliseläinkin näköjään tottuu lokoisiin oltaviin. Kun mikään pantteri ei niitä uhkaa, ne köllöttelevät mielellään puputunnelin katolla tai itse kaivamassaan kraatterissa raajat pitkällään. Mikään pakoasento se ei ole. Kesän helteillä yksi makoili kyljellään kuin koira, ja luulin sen jo heittäneen henkensä, mutta ei, se oli vain sattunut torkahtamaan kesken vilvoittelun..

Hirsimökki on niille lähinnä mielenkiintoinen tukikohta, mutta yönsä ne viettävät sen alla. Ei auta, vaikka mökissä on kuivaa ja vedotonta, kutterinpurua ja olkipesiä. Ehkä ne haluavat kuunnella pohjaveden virtausta? Toivottavasti ne kuitenkin pyöräyttävät mahdolliset poikaset sisälle mökkiin.

Jänöt ovat äärimmäisen kiinnostuneita kaikesta uudesta, mitä tarhaan tuodaan. Pahvilaatikko, betonirengas, puupölkky - kaikki käy. Lasten Pupulaan roudaamat muovijakkarat ovat kaneilla ahkerassa käytössä (kuka on kukkulan pupukuningas) ja pääsiäisrakeiden siivoamiseen osallistuvat kaikki neljä karvapalloa. Eivät auta, vaan osallistuvat, eli ympäröivät lapiota ja haraa naama kiinni niissä, kiipeävät ämpäriin ja kaatavat sen, ovat koko ajan tiellä jne. Kun ani varhain aamulla ennen töihin lähtöä vien niille uutta vettä ja aamupalaa, ne haluaisivat kuvioida nylonit pikku käpälillään nousemalla jalkojani vasten (tänään yllä: #kotelomekko, #kuraiset kumisaappaat) ja kaikilla on kiire laittaa kuono ekana kaura-annokseen.

Viisi asiaa on yllättänyt ensikertalaisen pupuviljelijän. Nävertäjien uteliaisuus on ihan omaa luokkaansa. Ne ovat vaivattomampia kuin mitä odotin. Niille kelpaa paju, mutta ei pihlaja. Ne syövät paljon heinää. Ja lisäksi niitä pääsiäisrakeita riittää. Ja riittää. Ja riittää.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Virikkeitä kanalasta

Villa Valpuri - herkkuja hanurista. Silläsipulit tarjosivat virikkeen tuolle mainiolle sloganille, joka pitää painaa käyntikorttiin. Iskulause sopii kanalan lisäksi myös kasvimaalle, koska viljely tässä kuivuudessa ja näillä routamäärillä on ihan hanurista.

Kanat munivat munintapesään (kuvassa, katto on poistettu kuvauksen ajaksi) edelleen munan per päivä, vaan kertaakaan emme ole joutuneet pulaan. Jos aamupäivällä jääkaapissa on 60 munaa, on ne iltaan mennessä syöty parempiin suihin ympäri pitäjää. Ystävät tietävät jo, mitä lähettämäni tekstiviesti, ”munaa saatavana”, tarkoittaa, vaikka yksi tavu viestistä jäisikin kiireessä kirjoittamatta.

Tässä kuvassa Nanna esittelee orsille johtavia tikkaita. Kanalassa pyöriessä on tullut mieleen, että kanamaailma on tunnut kieleemme runsaasti aineistoa. Jotta saisimme selville miksi, palatkaamme jälleen Suomen ensimmäisiin asukkaisiin.

Koska Goa’ulilla, Virpillä ja Pirkitalla ei talven pimeydessä lopulta ollut paljonkaan puhuttavaa toisilleen ja ainoa korvin kuultava fraasi oli Pirkitan pisteliäs mitä minä sanoin, oli ruvettava keksimään jotain muuta puhuttavaa. Virikkeinä tarjolla oli ainoastaan pari kanaa, joista sitten reviteltiin.

Goa’ul seisoi kukkona tunkiolla ja väitti saaneensa kannuksensa ennakkoluulottomuudestaan. Hänen mielestään Virpillä ja Pirkitalla ei ollut olosuhteissa nokan koputtamista, sillä nämä olivat ihan vapaaehtoisesti tepastelleet peräkanaa hänen jäljessään susirajalle - tai no, munalukolla rekeen kiinni lukittu Pirkitta siinä siivellä. Virpin mielestä matka oli tyssännyt kuin kanan lento ikiroudan tullessa vastaan ja että näissä lämpötiloissa sai alvariinsa olla kananlihalla, että Goa’ul oli ihan yhtä keltanokka kuin kaikki muutkin, eikä voinut tästä asuttamisesta ottaa minkäänlaista sulkaa hattuunsa. Ihan turha oli kukkoilla.

Goa’ulin mielestä asiasta ei kannattanut enää virittää mitään kukkotappelua, koska pohjoisen asuttamisesta oltiin jo keskustelu nokatusten. Täällä sitä nyt oltiin ja asutettiin, eikä siihen pitäisi kenelläkään olla nokan koputtamista. Itsepä Pirkitta ja Virpi olivat marssineet hänen perässään kuin kanalauma, johon Pirkitta, että siitä asiasta hänellä oli kyllä vielä kana kynittävänä. Goa’ul sanoi, että oltiin sitä nyt niin nokkavia - tuollaiset olivat tyypillisiä Pirkitan kotkotuksia ja vaikkei hän moisesta kanamaisuudesta yllättynytkään, niin jokin nokkimisjärjestys tässä sentään piti säilyttää!

Pirkitan mielestä Goa’ul oli säntäillyt kuin päätön kana ja että tuollaiset olisi pitänyt höyhentää jo kauan ennen routarajaa. Virpin mielestä roudan keskellä villiyrttien kasvu edistyi tipuaskelin eikä mitään tiedonjyviä niiden hyötykäyttöön ollut tarjolla. Goa’ul sanoi, että ainoana pesämunana heillä oli nyt positiivinen asenne, joka erotti jyvät akanoista, joten oli turha kyyhöttää nurkassa kuin kanat orrella. Pirkitta nakkeli niskojaan ja sanoi, että tässä on nyt laitettu kaikki munat samaan koriin eivätkä Goa’ulin ajatukset olleet varsinaisia kultamunia. Nokittaa nyt toiset heti kukonlaulun aikaan munia keräämään, vaikka näillä liukkailla meinaa yhtenään lentää pyrstölleen, eivätkä kanat edes muni kun on ns. talvi. Goa’ul voisi hänen puolestaan vaikka miettiä, kumpi oli ensin, muna vai kana, niin saisi jotain oikeaa tekemistä.

Goa’ul otti siitä nokkiinsa.