keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Valpurin Vauhtipenkki


Nyt kuulkaa löytyi zen ja nimenomaan tästä keinutuolista! Jos lapsuudenkodin joka huoneessa oli kiikkustooli, on ihan oletettavaa, että henkilö halajaa sellaista koko ikänsä, eikä sille pidä siitä nauraa.

Viimein löytyi se oikea, vanha ja käytetty, jonka hurmaava rouva kuljetti peräkärryllään suoraan kotiovelleni. Hän oli ostanut tuolin huutokaupasta 70-luvulla ja nyt minä ostin kyseisen kalusteen itselleni isänpäivälahjaksi. Tästä lähtien teen kaiken täältä kiikkustoolista käsin. Lapioin vaikka.

Herramies saattoi mainita jotain senioriasioihin viittaavaa, mutta minä en kuullut, koska otin juuri ensimmäisen matkani uudessa kiikussa. Ja ah, kyllä kyllä, swingi on ihan mahtava! Tuoli kaartuu ja kaartuu, kunnes massa saavuttaa kriittisen pisteen ja alkaa valua päätä kohti, kaartuu lisää, henkitorveen tulee laskoksia, ja juuri kun luulee päätyvänsä lattialle takaraivo edellä, matka päättyy pehmeästi lakipisteeseensä.

Keinutuolin viehätys piilee siinä, että vaikkei mitään tee, niin koko ajan tapahtuu. Tosin äärimmäisestä takakenosta on vaikea päästä takaisin etukenoon. Hirveästi täytyy jaloilla vispata, vähän karjua ja vipattaa päätä. Mahdollisille ohi kulkeville eksyneille sienestäjille tiedoksi, että ei tartte tulla elvyttämään, minä vain kiikun.

Joka ikinen, joka tähän mennessä on istunut ekaa kertaa tässä tuolissa, kiljuu. Ja ovat sentään käyneet Lintsin Ukossa. Brassailijat.

Pitäisi ehkä alkaa myydä heille rannekkeita tähän.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Onneksi meillä on Espoo


Positiivisellekin pienviljelijälle selviää nopeasti, että ympäristö on täynnä uhkia. Kasvitaudit lakastuttavat, ötökät rei’ittävät, myyrät hävittävät, rusakot nakertavat, peurat tuhoavat ja hirvet silppuavat. On liian märkää eli liian kuivaa ja liikaa raekuuroja, routaa, kiveä ja savea. Jos mikään näistä ei osu kohdalle, niin sitten maa väsyy (on rankkaa olla ja pukata perunaa) eikä anna satoa.

Nyt on näiden lisäksi lanseerattu vielä hävittäjäuutuus: anarkistitalitintit, joiden repertuaari on hykerryttävän laaja ja joihin verrattuna sähköpelin vihaiset linnut ovat lauhkeita undulaatteja.

Ninjatintit keplottelivat itsensä kanalaan säikyttelemään Armi-parkoja ja syömään niiden ruoat. Ekovilla ja muut eristeet salakuljetettiin Tinttilään alta aikayksikön. Kurpitsat puhkottiin ja kuistilla säilytyksessä olevat munakennot silputtiin käyttökelvottomiksi. Hetkeksi jäähtymään jätetty, luista keitetty hanhenrasva vedettiin parempiin nokkiin.

Alati kuuluu nokan koputusta milloin mistäkin päin taloa ja äskettäin samaiset sulkatakit rikkoivat ovikranssin (kuvan kranssi liittyy tapaukseen.)

Siinä illan pimeydessä kranssin rippeitä keräillessäni kolmivuotias havaitsi murheeni alhon ja virkkoi: ”Älä välitä, äiti. Espoossa on jo aamu.”

Mikä on tietysti hyvä.

maanantai 4. marraskuuta 2013

Tule varpu riemulla, ota siemen multa

 Sain tällaisia... Oho, filtteri unohtui - sorisorisori... (gosh, no filter!)
No nyt on realistisempi. Niin siis sain tällaisia, jotka otin riemulla: minigrip rustiikkisia hamppunarulla sidottuja paperipusseja täynnä siskon kaverin keräämiä siemeniä! Oli pun. ja kirk. pun. ja unikkoa, joka oli kopio Marimekon kuosista, ja kelt.

Siemen on pipuraksi puristettu tiivistepakkaus toivoa keskellä sateista ja pimeää marraskuuta, jolloin maa ei ole edes martaana. Ensi kuussa on enää kolme kokonaista kalenterikuukautta vappuaattoon, ja sitten näitä voi jo alkaa ripotella (melkein)!

Iloista marraskuuta ja siskon kavereita kaikille!