perjantai 28. helmikuuta 2014

Ennätyksiä

"Poimi vaan ja syö, sanoi puutarhanhoitaja. Sitte saatat istuttaa siemenet, sillä se on hyvin hupaista." Zacharias Topelius: Luonnonkirja

Muistatteko sellaista aikaa, kun sää oli ihan tavallinen? Kun ei ollut ennätyskuivaa, poikkeuksellisen kylmää, euroviisuvoiton jälkeisiin parittomiin vuosiin nähden ennätyspitkää talvea, pääsiäisestä laskettuna kolmannen torstain ennätyksellistä ilmankosteutta verrattuna kahden edellisen vuoden pääs. lask. kolm. torstaihin?

Ette te muista, ellette ole satavuotiaita ja hyvä muisti olisi teillä.

Nyt on ennätyslämmin helmikuu ja näön vuoksi viime syksynä maahan istuttamani jalohortensia pukkaa uutta vihreää lehteä ennätysaikaisin. Mansikan taimet ovat iloisen vihreitä, marjapensaissa uhkeat silmut, selja pullistelee ja syksyllä maahan jäänyt kaali on terhakka kuin jokin, joka on tosi terhakka. Paju on kissaillut lokakuusta lähtien.

Jäämme odottamaan poikkeuksellisen rajua takatalvea. Vai onko tämä kevät poikkeus?

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Rabbitfulnessia terapiakanilassa

Terapiakanien ulkoiluhetken talviriehaa.

Nävertäjien käyttäytyminen on kiehtovaa seurattavaa. Pupulapset vaappuvat uteliaisuuden ja suojautumisvaiston välillä, toiset rohkeammin ja toiset aremmin. Kun aikansa istuu kanilan lattialla tarkkailutehtävissä, saa kohta tuntea käsissään pikkupupun nenästä puskevan lämpimän puuh-ilmavirran. Sitä seuraa varovainen luplutus pikku kielellä. Käsivarren päälle kurkottavat kaksi etukäpälää ja niitä seuraavat valtavat korvat. Hampaat testaavat takin nappeja. Pieni ruumis venyy ja venyy, kani kurottuu varpailleen karvaiseksi ballerinaksi, uskaltaisiko, etsä uskaltaisitsä.

Poikaset vieroitettiin emoista ja siirrettiin Brian Toukokuun huostaan. BT on osoittautunut hoivaavaksi isäksi, joka nuolee hellästi pentujaan, ja pennut käpertyvät silloin onnesta ymmyrkäisiksi palloiksi. Välillä BT haukottelee (jos ei oma stressi ole lämpöpuhinaan tai varovaisluplutukseen haihtunut, se lähtee viimeistään silloin, kun näkee kanin haukottelevan) ja sitten se nukahtaa poikasten kiipeillessä selässään.

Emokanit huokaisivat helpotuksesta päästessään omaan rauhaan. Yksi poikasista protestoi yrittäen kiivetä pystysuoraa väliseinää pitkin takaisin, ja seikkailija piti palauttaa omalle tontilleen. Et orava ole sinä!

Terapiakanila auttaa kaikkeen. Sieltä saa matkaevääksi yhden elämänohjeen: lämpimintä on yhdessä. (Ja juo vettä.)

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Kolikon molemmat puolet


Maalla on mukavaa! Me maalaiset ollaan niin herttaista porukkaa! Mansardikattoiset puutalot on - iik - niin ihania! Ja jos pihalta löytyy jotain ruosteista - tupla-iik!

Nythän on kuitenkin niin, että kolikolla on aina kaksi erilaista puolta. Maalaisidyllilehtien tunnelmakuvista ei välity se, mitä on kuvien takana. Minäpä kerron: siellä on ihkuuden lisäksi työtä.

Kun otan kuvan villasukkajaloista takkatulen loisteessa, on siinä tunnelmaa, ja jos ei ole, niin filtterillä sitä saa. Kuvaa edeltäneenä hetkenä olen kuitenkin iskenyt terassikiveyksen jäätä petkeleellä, lapioinut lunta, kantanut metsänreunasta pikkukiviä ämpärillä, koska kottikärryt eivät siihen näillä keleillä pysty, ja ripotellut hiekoitustarpeita ympäriinsä vain hakeakseni uuden ämpärillisen. Sellaisesta ei saa rustiikkeja maalaisromanttiskuvia, ainakaan näin pimeällä.

Takkatulikuvan jälkeen lähden kantamaan puita liiteristä, jotta seuraavana päivänä voin lämmittää niillä taloa, ja vaihtamaan eläimille olkia-heiniä-vettä. Kuulemme työkavereilta, mitä eilen tuli telkusta - itse emme muista, milloin olisimme viimeksi ehtineet televisiota katsoa.

Kanat: työtä.
Kanit: työtä.
Piha: työtä.
Peurat: työtä.
Keittiöpuutarha: työtä.
Puutalo: työtä.

Kaikki niin rakasta, merkityksellistä, antavaa, tärkeää, ihanaa, vapaaehtoista, aitoa työtä. Jos elantomme olisi tästä kiinni, työn raskaus olisi potenssiin jotain ihan muuta, mutta merkityksellisyys lienisi vakio. 

Yhden kerran kolikon molemmat puolet ovat kuitenkin olleet täsmälleen samanlaiset: kun pihalampi peilisileäksi pinnaksi jäätyi. Ylemmän kuvan toisella puolella on ainoastaan Herramies ja kaksi pientä hokkarihemmoa. Eikä yhtään työtä.


Niin oli maalaisromanttista rustiikki-idylliä, että metsän eläimetkin tulivat karkeloimaan kanssamme.

maanantai 3. helmikuuta 2014

Maailman helpoin pulla. Ja paras.

Kuvassa pullamalli nimeltä konsukiepre. (Kuka muistaa ruotsin tunnilta? Spotpa näyttää vähän eriltä.)

Vaikka ystäväni leikkaavat mieluummin korvansa irti kuin kuuntelevat minun leivontavinkkejäni, niin tässä tulee yleisön pyynnöstä (!) tuotekehittelyni, jota olen syöttänyt jopa fine dining -kokille. Joka kehui pullaa ja otti lisää. Oli hyvin kohtelias. Tai hyvä näyttelijä. Ehkä molempia. Oikein miellyttävä nuorimies.

Mitat ovat sinnepäin. Ei haittaa, vaikkei tule justiinsa tasamittaa jne., eikä tässä nysvätä mitään "sekoita kuivahiiva jauhoihin" -juttuja. Homma menee näin:

KORVAPUUSTIT

Hanki yleiskone ja nakkaa sen kulhoon:

2 pussia kuivahiivaa
2 dl muscovado-sokeria (reilumminkin saa olla)
175 g voita tai voin kaltaista tuotetta (vähemmänkin riittää)
1 tl suolaa
puoli putkiloa kardemummaa
ripaus vaniljasokeria

Anna koneen hoitaa hommat. Lisää:

5 dl lämmintä maitoa sekä
jauhoja (suurin osa vehnää, mukaan voi laittaa spelttiä tai täysjyvävehnää)

sen verran, että taikina irtoaa kulhon reunoista ja kieppuu löysästi vatkaimen ympärillä. Anna koneen vatkata kauan - sitä vartehan se on hankittu. Vatkaamaan.

Kohota liinan alla n. kaksinkertaiseksi. Vaikka taikina on löysää, se on niin rasvaista (nam), ettei mahdollista kaulinta yms. tarvitse jauhottaa. Leivo pullia ja voitele kananmunan sijaan näiden sekoituksella:

voisulaa tai voisulan kaltaista tuotetta
muscovadoa
vaniljasokeria
ripaus kanelia

Paista 225 asteessa n. 13 min. Vaikka ohje vie palstatilaa, niin tällä rasva- ja sokerimäärällä tulee takuupehmeää pullahöttöä ihan käden käänteessä. Jos ei tulisi, en tekisi.

Mikäli mahdolliset kertyvät kilot huolettavat häntä, niin kannattaa hankkia omakotitalo ja paljon kolattavaa, niin ei näy missään, vaikka istumatyöläinen olisi hän.