perjantai 26. heinäkuuta 2013

Säävaraus

Meteorologiasta sen verran, että sade-ennustuksen kaksi pisaraa meidän kohdallamme tarkoittaa kirjaimellisesti kahta pisaraa. Nämä nimikkopisaramme, Hannu ja Kerttu, eivät varsinaisesti ole olleet mitään suurkastelijoita. Nurmikko näyttää tältä. Scorcio!

Samaan aikaan puutarhalehdessä kysellään, mikä lehdessä ärsytti eniten, että vastaa & voita. No minäpä kerron. Tämä koskee kaikkia puutarhalehtiänne, ei vain tätä kysestä numeroa, enkä tarvitse tästä palkinnoksi vihreää Mariskoolia saati pussilakanaa yhdelle.

1. Kaikessa viljelyssä on aina säävaraus. Ei auta maanparannus, lannoitus, kattaminen, kastelu, kalkitseminen, muokkaus, kitkentä, kasvuvyöhyke saati jänisverkot. Jos taivaasta ei tule sadetta, mikään ei kasva. Normaalivoimilla ja muulla elämällä varustettu henkilö ei voi kastella kasvimaata niin paljon, että sillä olisi vaikutusta. Jos luonto ei auta, viljelijän keinot on menetetty - kylmyyttä, kuumuutta, märkyyttä, kuivuutta, savea ja peuroja vastaan on mahdotonta taistella. Että tältä pohjalta sanoisin, että ärsyttää joka ainoa rehevyyttä ja sadon runsautta hehkuttava juttu.

Raju tilitys: alla olevassa kuvassa on kuivan kesän maissia (15 cm) peura-aidan (terästä) takana. Etualalla on muutama rivi kukkakaalia (siis kuivuneena kiveksi muuttuneen mullan alla. R.I.P.).

2. Juuri kun luulimme, että maassamme ei ole enää jäljellä yhtään upeaa eläkeläispihaa, jota ei olisi esitelty lehdissänne, löytyy jostain vielä yksi lisää. Isäntä ja emäntä ovat vähintään 35 vuoden ajan hoitaneet pihaa intohimoisesti. Emännän nimi on usein Marketta tai Sinikka, isäntä on aina Eero. Joskus harvoin Erkki, mutta yleensä kuitenkin Eero. Marketoilla ja Eeroilla on aina kolme tytärtä, jotka asuvat lähistöllä ja auttelevat viikonloppuisin pihatöissä, vävypojat rakentavat pergoloita ja tyttäret (entisöijä, maalari ja puuseppä-kondiittori) pystyttävät kasvihuoneita vanhoista ikkunaruuduista. Eero tietää jokaisen kasvinsa tieteellisen nimen ja Marketta muistaa niiden istutusvuodet. Istutusvuodet! Kasvilaatuja on toistatuhatta, koska pariskunta on kokeilevainen ja heillä on pihallaan välimerellinen mikroilmasto. Tämä ei lähetä kirppaisen ja kirvaisen peuravyöhykkeen ruuhkavuosiemäntää nojatuolimatkalle. Ehei! Psykosomaattista taiveihottumaa saa hän!

3. "Syventävä tieto" ei tarkoita kasvin tieteellistä nimeä.

4. Miksi jokaisessa kuvassa Eero tai Marketta hipeltää kaksin käsin jotain kasvia? Mikseivät he koskaan vain katsele niitä? Ei niitä oikeassa elämässä koko ajan hipelöidä!

5. Heinäkuussa en halua tietää, että ensi numerossa on vuorossa neuvoja ruukkujen talvisäilytykseen. Tai oikeammin: en koskaan halua neuvoja ruukkujen talvisäilytykseen. Toisaalta olen utelias näkemään, miten kirjoitetaan artikkeli aiheesta, jonka itse tiivistäisin yhteen virkkeeseen: "Puhdista, pinoa ja laita varastoon".

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Vaatimattomia olokohon ne, joilla on siihen aihetta

Eräällä sukulaismiehellä on tapana rakennusurakoidensa jälkeen mennä iltaisin katsomaan kättensä töitä. Olipa urakka pieni tai iso, olipa kuulijoita tai ei, joka kerta hän sanoo: "Kylläpä siitä tulikin komia!"

Katselin pitkään talon ohessa meille langennutta grillimajaa, joka on tehty aidanseipäiden näköisestä tavarasta. Siellä on takka, valurautahella ja paljon tilaa. Tiesin, että jonain päivänä nurkkauksesta tulee vielä sellainen paikka, jossa haluan oleskella.

Ja katso: päivä koitti! Eräänä lämpimänä aamuna käärin hihat ja vapautin sisäinen tuunarini. Jätelaudasta, -tiilistä ja kukkaruukuista syntyi työtason alahyllykkö. Väänsin rautalangasta koukut tuikitärkeille tavaroille: perunaämpärille, teepannulle, vispilälle, käsipyyhkeelle, saippualle ja niin edelleen. Vanha juuttisäkki pitää sisällään sytykkeitä. Niin on maalaisromanttista, että silmiä kirvelee, mutta samalla hyödyllistä: juutti pitää silput kuivempana kuin Ikean sininen muovikassi.


Herramies huomautti, että grillimajaan tulee myös juokseva vesi: vaimo juoksee hakemaan sitä. (Neropatti.) Käsienpesuvesi lämpenee ruusupannussa lättykestien sivutuotteena ja lätyt puolestaan lämpenevät kanalaa varten tyjennetystä liiteristä tuodulla pikkuruisilla puupaloilla.


Kun tuunari istuu ihastelemaan kättensä töitä, on ilo huomata, että pienellä vaivalla pihanurkkauksesta on tullut käyttökelpoinen ja houkutteleva. Illalla vapautin myös sisäisen sukulaismieheni. Viimeistely ja pilkun viilaus sikseen - tästä tuli juuri sellainen kuin halusin!

torstai 11. heinäkuuta 2013

Iltahuuto

Kun aikansa asuu paikassa, jonne navigaattori ei paista, ihminen lopulta kokee olevansa jos ei nyt aivan yhtä niin ainakin puoltatoista luonnon kanssa ja maalaistuu. Hän asettelee kynttilälyhtyjä tammen oksille ja lakkaa tilaamasta sanomalehtiä, koska postilaatikolle on niin pitkä matka.

Kumisaappaat ovat käytetyimmät jalkineet ja lapio käytetyin työkalu. Näissä romppeissa työkaverit eivät tunnistaisi, vaikka kättelisin heitä. Maalaisuutemme myös kuuluu, minkä kolmivuotias todisti tänään kaupungilla: "Äiti, katso, raitiojuna!", johon sisko: "Eli retikka!"

Punkkitarkastus on jokailtainen toimenpide: milloin niitä löytyy hiuksista, milloin selästä. Parasta niissä on, että kiinnittymisen jälkeen ne eivät vipellä, jolloin lievästi araknofobinenkin pystyy ne irrottamaan. (Sivunmennen sanoen siitä toimenpiteestä kuuluu raks.)

Ruumiin haju kasvimaalla kuuluu asiaan. Sieltä ei silti löydy edellistä asukasta, vaan katso: sehän on mädätetystä nokkosesta tehty lannoitevesi, jonka aromi niin iloisesti nenään tuoksahtelee.

Koska se perheenjäsen, jolle on eniten asiaa, on aina tilusten toisessa päässä, sana kulkee huutamalla. Koko Ib-vyöhyke saa tuta, mitä meillä milloinkin syödään ja ovatko meidän mansikat eli tomaatit eli perunat jo kypsyneet eli eivät.

Naapureiden kesäiltaa sulostuttavat myös kolmivuotiaan tarkat havainnot, jotka huudetaan estoitta pihan poikki vanhempien kuultavaksi. Täysillä. Ja kuten nuorimmaisilla on yleensä tapana, samaa asiaa jankutetaan niin kauan, että sanoman uskotaan menneen perille, oli kohinaa miten paljon tahansa. Tähän tapaan (etäisyys 40 metriä, tuulennopeus 3 m/s):

- ÄITIII!!!
- NO?
- KANA KAKKAA!
- AHA.
- ÄITII, KANA KAKKAA NYT!
- Selvä.
- SEN KAKKA NÄYTTÄÄ LÖYSÄLTÄ! ÄITIII! KANALTA TULI LÖYSÄ KAKKA!
- ...just...
- ÄITI, TULE KATSOMAAN! SE ON VARMAAN RIPULIKAKKAA! ÄITIII! MINÄ LUULEN, ETTÄ KANALTA TULI RIPULIKAKKAA! ÄITI, KUULITKO! KANAN LÖYSÄ KAKKA SAATTAA OLLA RIPULIKAKKAA! TULE ÄKKIÄ KATSOMAAN!

Toivottavasti naapureilla ei ollut iltapala meneillään.

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Danny ja nävertäjät



Kukko oli olewanansa joksikin pöyhkeä. Z. Topelius: Luonnonkirja

Siinä on syynsä, miksi tämä kuva on otettu verkon tältä puolen. Mamman pikku Danny on nimittäin löytänyt itsensä, identiteettinsä, kukkoutensa ja neljä Armia. Kanalaan ei ole enää muilla asiaa kuin minulla, armoitetulla ruoantuojalla. Mielelläni en silti jää sinne kameraa ropaamaan ja luulenpa, että kohta on pakko sanoa kukkoilijalle hyvää-päivää-kirvesvartta.

Kanoja pakoon puikkinut nuori kukko on kasvanut elämänsä keväästä kanalauman puolustajaksi. Tarmokkaasti se jakaa ruoan kanoille ja huolehtii, ettei yksikään mustarastas tule tiluksille koko kylän siitä kuulematta.

Herraskukkona se huolehtii, että ainakin neljä kanaa pääsee iltaisin orrelle, mutta sitten sen kärsivällisyys loppuu ja se rynnistää perässä tikkaille, ettei ainakaan jäisi viimeiseksi.

Siinä, missä talitintit sanovat nykyisin titityyn sijasta "tity", on myös Danny trendin aallonharjalla. Se sanoo "kukkokuu".

Näwertäjillä oli kaksi pitkää etuhammasta, joilla he kaswikunnasta näwertäwät enimmän ruokansa. Z. Topelius: Luonnonkirja

Pupulasta löytyy sen sijaan oikeita pehmoeläimiä, jotka ovat kesyyntyneet silitettäviksi. Kun ne kuulevat ihmisten ääniä, ne ryntäävät saman tien katsomaan, kuka on tulossa ja josko olisi herkkua tarjolla.

Jos nämä nävertäjät osaisivat puhua, niillä olisi suurin piirtein tällaista asiaa: "Mitä sinä teet? Mitä sinä nyt teet? Mitä teet seuraavaksi? Mitä sinulla on? Mihin aiot istua? Mitä teet? Mitä? Mitä? Mitä?"

Maailman uteliaimmat jäniseläimet rakastavat kaikkea uutta. Tein kahdesta suuresta ylijäämähalosta puputunnelin, joka sai saman tien suuren suosion. Jouduin keskelle pupuagilityä.

Kuvassa nävertäjä ottaa päiväunet tunnelissa.

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Aavikolla

Terveisiä Suomen kuivimmasta kolkasta. Täällä on satanut viimeksi yli kuukausi sitten. Sateeksi lasketaan sellainen luonnonilmiö, jonka vuoksi tekee mieli autolla ajaessa laittaa tuulilasinpyyhkijät päälle. Muu on sateenkaltaista tuotetta, josta ei ole puutarhurille mitään iloa.

Ukkosmyrskyt pyyhkivät kuluneella viikolla läpi Suomen, mutta me paistattelimme auringossa. Sadepilvet puskevat ohi oikealta ja vasemmalta, ja jos joku hattara vahingossa eksyy tilustemme ylle, se vääntää hanat kiinni heti ilmatilamme rajalla.

Ruoho on alkanut palaa ja hedelmäpuut lurpattavat. Iltaisin kannamme viljelyksille vettä lammesta hauikset pinkeinä ja muistelemme viime kesää, jolloin nurmikko litisi ja pintakaivo miltei tulvi. Nyt kasvimaa pihtaa kuivuudessa satoaan, eivätkä kuvan mansikat totisesti ole omalta maalta peräisin.

Tänään saimme sentään rakeita ja ensimmäisen pikakuuron aikoihin. Kanat olivat tästä erikoisuudesta niin hämmentyneitä, että seisoivat sateessa älyämättä mennä suojaan.  Myös kaalit seisoivat paikoillaan ja ne saivat siitä hyvästä uudenlaisen pitsisen pintakuvion.

Kuuron seurauksena tutustuimme uutuustuotteeseen nimeltä Höyryävä Piha. On sekin jo jotain.