tiistai 15. huhtikuuta 2014
Kalevilla kävi flaksi
Viime vuonna kerroin teille Kalevista, joka jäi aina ilman.
Ja tänä keväänä minulla on ilo ja kunnia ilmoittaa teille, että sorsani Kalevi on päättänyt kihlautua! Voiko mikään olla hienompaa, kuin että aikamiespoikasorsa löytää kahden vuoden yksin lipumisen jälkeen itselleen tyttöystävän?
Hetaleena tuotiin näytille viikonloppuna ja Kalevi esitteli lampea ylpeänä. Ilmeisesti se sai Hetaleenan alun perin kiinnostumaan, koska kertoi omistavansa ison tsäkuusin, hei beibe. Ja Hetaleena tuli, näki ja hyväksyi.
He lipuvat nyt yhdessä joka päivä, aina kaksi tuntia kerrallaan, Kalevi esittelee puolisukellustaitojaan (”hei kato, kato hei, mä melkein sukellan, hei kato hei”) ja Hetaleena tutkii rantaviivaa ja ottaa välillä nokoset.
Ja tottakai kommunikaatiosorsamme Kalevi vastaa, kun sille sanoo ”kvaak”. Itse asiassa se vastaa, vaikkei siltä mitään kysyisikään. Kvaak kvaak kvaak. Aina kaksi tuntia kerrallaan.
Mikä on oikeastaan aika rasittavaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Vaadimme lähikuvia pariskunnasta :-D
VastaaPoistaSe ei tuo Hetaleena kestä lähempää tarkastelua ("kvaaaaaak, villi luonteeni oooooooon"). Tuo kuva on otettu puhelimella parvekkeelta. Mun pitää järjestää sorsaväijytys!
PoistaIhanaa, parhainta onnea Kaleville ja Hetaleenalle!
VastaaPoistaSaattoihan Hetaleena rakastua juuri tuohon Kalevin kvaakkumiseen ja odottaa hartaasti että alkaisipa taas se kaksituntinen!
Kiitos! :-)
PoistaHetaleenaa saattoi hyvinkin viehättää tuo ainainen kvaakunta. Tai sitten se kestää sitä sen takia, kun Kalevilla on niin kiinnostava uima-allas.
Onnea oikein paljon nuorelleparille! Kalevilla onkin niin hieno lampi, että minäkin melkein rakastuin häneen jo kuvan perusteella.
VastaaPoistaVoi kiitos! :-) Lammessa asuu muuten runsain mitoin vesiliskoja, joten mahtaisiko se olla yksi houkutin näille siivekkäille. Ehkä niissä vesiliskoissa on hyvä aromi tai niistä saa muuten vain kiksejä.
PoistaMeillä on hieman kevyträpyläisempää menoa, kun sorsaneidillämme on jälleen 3 sulhasta. Että sillä likalla käy flaksi!
VastaaPoistaIhanaa, että rakkaus löytyi! <3 Hyvää kannattaakin odottaa...
VastaaPoista