Kanikolmio- ja talvipupularaksalla

Varovasti = älä riko! Ei osaa lukea se. Mutta eikö olekin hieno pieni pullero!

Hippinävertäjille ei koko kesänä kelvannut hulppea, hirsistä rakennettu ikkunallinen koirankoppi. Sen alla oli paljon kivempi nukkua. Ja kun elopainoa alkoi kertyä (siis jänöille), ne kaivoivat leveämmät tunnelit, ja taas mentiin.

Talven kolkutellessa rannikkoseutua Herramies rakensi kaneille eristetyn kanikolmion (ei kuvassa) kahdella huoneella ja eteisellä. Kun Herramies heiluu raksavempeleiden kanssa, jälki on sitten viimeisen päälle eikä melkein, eli lootasta tuli niin komia, notta kelpaisi ruumisarkuksi vaikka voudille.

Sillä aikaa minä kirjaimellisesti painin verkkorullan kanssa, ja pihtien, porakoneen ja valittujen sanojen kanssa verkotin talvipupulan lattian. Välillä verkkorulla - joka painoi saman verran kuin minä - selätti minut ja repi pelihousut kirjamellisesti, mutta lopulta sisätilojen joka ainoa kaivuumahdollisuus oli eliminoitu.

Sitten alkoi sisustus. Portaat, heinäkehikot, oljet, havut ja vesikupit olivat helpoimmasta päästä, ja niiden jälkeen rakensin lymypaikkoja sekä keittiön vanhasta kaapistosta varayksiön. Vaikeinta oli tilkitä kolosia jänönkestävästi.

Ulkotarhaan kasasin muutamia piilopaikkoja ja tunneleita, jotta heillä olisi harrastusmahdollisuuksia ja temppurata. Yksi mänty jäi verkottamatta, minkä sain nopeasti tuta.

Kanit omaksuivat uuden kolmion saman tien, ja koko syyskauden päänsärkyyn vedonnut Brian Toukokuu sai kevättä rintaan.