Joulun ihme: Liisa-Katri!

Vieläkö muistatte harmaan Joulun?

Eilen Herramies kävi lasten kanssa tarkistamassa, että kanikopin oljet olivat kuivia. Kyllä olivat - mutta olkien seassa näkyi liikettä! Yksi pieni musta kaninpää pilkisti pesästä!

Punaposkilapset kompastuivat jalkoihinsa juostessaan kertomaan falsettiäänellä Joulun ihmeestä, minkä hengästykseltään kykenivät: "Joululla on yksi poikanen ja sen nimi on Liisa-Katri!"

Iltasella lähdin minä vuorostani katsomaan jouluseimeä. Astuin talvipupulaan, lahjoin aikuisia kaneja - jos nyt en kullalla ja suitsukkeilla, niin porkkanoilla - ja työnsin pään kanikopin katon ja seinän väliin, valaisin pesää otsalampulla ja näin... pelkkää olkea ja kaninkarvaa.

Hieroin käsiini kopin kuivikkeita, jotta ihmisen haju ei häiritsisi asukkeja, ja siirsin varovasti pörröjä sivummalle. Joulun harmaan karvakasan alta löytyi kaksi ja toffeenvärisen kanin (pikkukuvassa Brian Toukokuun kanssa) turkin alta lukematon määrä piiperöitä. Ne olivat sikin sokin, joten en pystynyt niitä laskemaan, mutta arvioisin, että niitä oli kuusi tai seitsemän. Isossa kuvassa niiden massut erottuvat valkoisina.

Tarkistin, ettei joukossa ollut kuolleita yksilöitä ja peittelin pienokaiset uudelleen. Voi sitä ähellystä, yninää ja mukellusta! Kaniemot olivat tehneet tiiviit pesäkuopat olkien sekaan ja repineet vatsastaan kunnon karvapeiton mukeloiden päälle. Olot olivat erittäin lokoisat ja lämpimät.

Vaikka oli sangen oletettavaa, että kanilapsia on jossain vaiheessa tulossa (sanoohan sen jo sanontakin), en olettanut niiden lisääntyvän talven pimeimpänä hetkenä. Tosirakkaus ei tällä kertaa kuitenkaan malttanut odottanut kevään aurinkoa.

En viitsinyt kauempaa häiritä kanilan rauhaa. Suljin oven ja jäin hetkeksi hengittämään rauhallista, mustaa maisemaa. Kohta pitäisi mennä kertomaan lapsille, että saisivat keksiä vielä muutaman nimen lisää, mutta ei ihan vielä. 

Joulun yllätys ihan mahtavalta.