maanantai 20. tammikuuta 2014

Liisa-Katri elämän keväässä


Eikö olekin viisas katse? Ei. Se on ihan tavallinen.

Marsun kokoiset ja näköiset kaninpoikaset ovat lähteneet ulos pesäkopistaan ja muuttaneet nukkumaan Sinisen Penkin alle talvikanilan sisätarhaan. Kolme mustaa, neljä harmaata ja kaksi toffeenruskeaa palleroa ovat pörhistyneet, opetelleet syömään heinää ja olemaan kaneiksi.

Niiden pikkuruisiin geeneihin on kirjoitettu jos jonkinmoista tietoa, kuten esimerkiksi ”pakene pöllön huutoa”, ”kaura on hyvää”, "älä diggaa korppia" ja ”yhdessä on mukava nukkua”. Toisaalta niihin on kirjoitettu myös ”hankkiudu kopista ulos, vaikket osaisikaan takaisin”, joten jouduimme kyhäämään kanikolmioon pennunestävän mutta emonmentävän kulkuesteen.

Yhdessä hujauksessa pikkuiset pomppureidet kuitenkin vahvistuivat ja este voitiin ottaa tarpeettomana pois.


Tässä natiaiset ovat laatikossa sillä aikaa, kun koppia putsataan. Kuvassa Liisa-Katri on ylhäällä keskellä aivan pujona eli korvat lanassa. Sen sukujuurissa on ranskanluppaa, wieneriä, suurihopeaa ja thyringeriä. Jostain se on kuitenkin saanut purhean liehuturkkinsa, joka on aivan erilainen kuin muilla pennuilla.

Kuvassa näkyvät myös mm. Suihku, Kesä ja Musuli. En minä niitä nimiä keksinyt.

18 kommenttia:

  1. Miten ne voikin olla noi suloisia tollai, mutta annas olla, kun käyvät natustamassa omenapuita, vadelmia, luumupuita, kirsikoita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kesänä yksi lähti tutkimusmatkalle. Heti oitis suuntasi hän omenapuille, vaikka matkaa on runsaasti.

      Poista
  2. Ainakin kuvissa suloisia kuin... novaikkaeläimenpennut :-) Mahtavan hauskoja nimiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä valloittavia karvapalloja, jotka tuoksuvat lämpimältä niin kuin vain puhdas, karvainen eläinvauva voi. :-)

      Poista
  3. Tiedä vaikka Liisa-Katrin perimässä olisi jotain kuninkaallista ties vaikka mistä hovista!
    Kyllä ne ovat söpöjä kaikkine pomppureisineen!
    Voi että osaat viljellä mukavia ilmaisuja! Tuliko viljellä-sanasta mieleen että pitää laittaa kauppalistaan tillinsiemeniä, kohtahan se on kevät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Vikki!

      Jestas, nythän pitää laitta chilit ruukkuihin! Tomaatinsiemenet odottaa vielä pussukoissa. Kokeilisikohan purjoa..?

      Poista
  4. Suloiset pupuset. Hyvää tätä vuotta sinnekin päin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niina, pitkästä aikaa! Olet ollut mielessä, kun nuo Rosen kaverit tuossa vaativat itselleen hiuksia. :-D

      Kiitos ja sinullekin kaikkea hyvää alkaneelle vuodelle!

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Onpa oiva rotucoctail! Eihän täydellisestä lihakanista puutu enää kuin uusiseelantilainen. Ja tämän sanon vilpittömänä kehuna enkä suinkaan loukkaamismielessä, vaikka kanit ehkä päätyisivätkin teillä vain lemmikeiksi.

    Liehuturkki voi olla ns. villiangora. Meilläkin oli sellaisia. On kuulemma paha vika kanissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villiangora? Kuulostaa hauskalta! Tällä yksilöllä karva ei onneksi huovu. :-)

      Ja kyllä, tuotantokanejahan nämä.

      Poista
  7. Siinä on vierekkäin monen monituista söpötystä! Ihanat kuvat ja tarina! <3

    Mukavaa tammikuun loppupuolta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle! Toivottavasti pakkaset hellittävät teilläkin pian! :-)

      Poista
  8. (Eläin)vauvoissa on jotain niin sykähdyttävää ja suloista, että meinaa tulla itku. Oi elämä, miten ihania ne ovatkaan kaikissa väreissä ja korvanmuodoissaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on! Toisella noista blondeista on juuresta tumma turkki. Se näyttää ihan kuin olisi jäänyt muutama kampaamokäynti väliin tuossa blondauksessa :-D

      Poista
  9. "Eikö olekin viisas katse? Ei. Se on ihan tavallinen."
    Nauroin ääneen - taas.

    (ps. tämmösen wp:läisen on hankala kommentoida tänne, kun ei ole valittavissa profiileissa Nimi/URL -vaihtoehtoa. Systeemi heittää välillä pihalle wp-kirjautujan ja on muutenkin mahdollisimman hankala)
    M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja höh tuota tekniikkaa! Meidän pitää tavata livenä, niin pääsette näkemään näitä jäniseläinten peruskatseita.

      Poista