Kas kas, ne ovat täällä

Asia, jota rakastan Etelä-Suomen syksyssä: kaskaiden siritys pimeänä syysiltana. En tiedä, mitä ne tekevät kasvillisuudelle, enkä aio tietääkään, vaan ummistan silmäni ja nautin.

Kuvan hepokatti ei liity tapaukseen.

Ensin mietin, jääkö sirraaminen uudessa kodissa kokematta, mutta ei. Ystävämme ovat levittäytyneet tännekin. Kun illalla menee talon portaille istumaan eikä valon pilkahdusta näy missään, kuuluu puiden oksilta ääni, joka saa luulemaan vyöhykettämme eteläisemmäksi kuin se onkaan. Srii, srii, srii.

Kuvassa oleva hepokatti on valtavan kokoinen ja se puolestaan tikittää kuin vaihdepyörä alamäessä. Tikitystä ei keskeytä edes lähelle tunkeva ihmisnenä. Silmämääräisesti en ole päässyt selville, mistä tikitys tulee, sillä ötökässä ei silloin näy liikkuvia osia.

Myös kasvimaalla tikittää lähtölaskenta hallaöihin. Vielä niitä ei ole ollut, vaan salaatti on varsin rapsakkaa. Herneet täytyi korjata jo pois, mutta muutama sorkkajaloilta pelastautunut parsakaali on nyt parhaimmillaan.

Kohta on aika nostaa ensimmäiset palsternakat, jotka ovat himmanneet tulemistaan koko kesän.

Kasvihuoneessa on viimein päästy asiaan, tomaatit punertuvat ja munakoiso pullistuu. Ja viimein, viimein meillä on maissintähkiä! Ensi vuonna sitten ajoissa niiden kanssa.