Aika on tullut

Auringon valo alkaa jo väsyä. Herneet, rosmariinit ja paprikat on korjattu ja kasvihuone on pian antanut kaikkensa, kuten heinä- ja syyskuun kuvien värieroista huomaa. Olemme vielä välttäneet hallayöt, joten basilikat ovat edelleen kelvollisia.

Keltaiset tomaattilajikkeet kypsyvät edelleen ja kasvihuonekurkun satoa riittää yhä vieraille kotiin annettavaksi. Punaiset tomaatit eivät tänä kesänä ehtineet punastua, joten nyt täytyisi löytää hyviä reseptejä vihreille tomaateille.

Silopersilja, tuholaistorjuntaan käytetty samettikukka ja minimaissi eivät ole syksystä moksiskaan. Testasin minimaissia, vaikken tällä kokemuksella tiedä, mihinä se "mini" siinä on. Maissin varret ovat taipuneet kaarelle, koska kattomuovi ei antanut niille myöten.

Yksi pieni munakoiso on poimimatta. Se on niin hieno, että se pitäisi balsamoida.

Oli parsakaali

Olen koko kesän vaalinut Herkkukeskittymän parsakaalirivistöä. Kolean kesäsään vuoksi idut puhkaisivat siemenet ja yläpuolellaan makaavan multapeitteen myöhässä, lehdet ja varret venyivät täyteen mittaansa vasta elokuussa ja sato antoi odottaa itseään.

Viimein syyskuun puolivälissä ensimmäiset pulleat parsakaalin kukinnot näyttäytyivät lehtien lomasta. Koska Silläsipulit olivat tulossa päivälliselle, ajattelimme tarjota heille vasta poimituista parsakaalista tehtyjä herkkuja, mutta Kohtalo puuttui peliin.

Sorkat sikkuralla se juoksenteli sadonkorjuuta edeltävän yön pimeinä tunteina Herkkukeskittymässä ja napsi suuhunsa yksitellen jokaisen kaaliherkun, paitsi yhden pienen.

Tämän pienokaisen jaoimme Herramiehen (lasten keksimä nimitys, mielestäni ihan tehokas) kanssa illalla ja söimme sen sellaisenaan. Mikä maku ja rapsakkuus! Siitä olisi saanut erinomaista vaikka mitä!

Turha jäädä tämän enempää märehtimään parsakaalia (tai liljoja tai ruusuja tai kärhöjä tai borlotto-papuja) - Kohtalo tekee sen puolestani.

Kas kas, ne ovat täällä

Asia, jota rakastan Etelä-Suomen syksyssä: kaskaiden siritys pimeänä syysiltana. En tiedä, mitä ne tekevät kasvillisuudelle, enkä aio tietääkään, vaan ummistan silmäni ja nautin.

Kuvan hepokatti ei liity tapaukseen.

Ensin mietin, jääkö sirraaminen uudessa kodissa kokematta, mutta ei. Ystävämme ovat levittäytyneet tännekin. Kun illalla menee talon portaille istumaan eikä valon pilkahdusta näy missään, kuuluu puiden oksilta ääni, joka saa luulemaan vyöhykettämme eteläisemmäksi kuin se onkaan. Srii, srii, srii.

Kuvassa oleva hepokatti on valtavan kokoinen ja se puolestaan tikittää kuin vaihdepyörä alamäessä. Tikitystä ei keskeytä edes lähelle tunkeva ihmisnenä. Silmämääräisesti en ole päässyt selville, mistä tikitys tulee, sillä ötökässä ei silloin näy liikkuvia osia.

Myös kasvimaalla tikittää lähtölaskenta hallaöihin. Vielä niitä ei ole ollut, vaan salaatti on varsin rapsakkaa. Herneet täytyi korjata jo pois, mutta muutama sorkkajaloilta pelastautunut parsakaali on nyt parhaimmillaan.

Kohta on aika nostaa ensimmäiset palsternakat, jotka ovat himmanneet tulemistaan koko kesän.

Kasvihuoneessa on viimein päästy asiaan, tomaatit punertuvat ja munakoiso pullistuu. Ja viimein, viimein meillä on maissintähkiä! Ensi vuonna sitten ajoissa niiden kanssa.

Syyskuinen ruoanhakumatka

Siitä tietää syksyn tulleen, kun matkalla kasvihuoneelle huomaakin olevansa sieniretkellä. Kompastuin kantarellien ja lehmäntattien kautta voitatteihin ja sinkosin ne paistinpannun kautta suuhun.

Tämän pienen keskeytyksen jälkeen jatkoin matkaa kasvihuoneeseen ja keräsin puolet rosmariineista valtaisaksi kimpuksi. Sen kun kuivattaa, niin suku ja naapurusto pysyvät rosmariinissa koko talven ja lopputalvesta sillä lämmitetään hellaa.

Basilikat eivät ole syksystä toistaiseksi millänsäkään, joten niidenkin suhteen eletään vielä omavaraistaloudessa. Ensimmäisen hallayön kynnyksellä meidän keittiössä tullaan vääntämään pestoa niin että kohina käy.

Ruoanhakumatkalla ovat olleet myös kauriit ja peurat. Liljaloistosta ei tänä kesänä ole tarvinnut kärsiä, mutta nuppujen anatomia on tullut tutuksi. Enpä ole ennen tutkinut niiden poikkileikkausta. Tuon töpön kun sutaisisi vesiväreillä ja painelisi kartonkiin, niin vallan hienoja kortteja siitä ihminen saisi.