maanantai 19. elokuuta 2013

Ollapa polveutumisessa onnistunut



Päivänä muutamana Herramies rakensi osan pergolasta, jonka rakennus jatkuu ensi kesänä. Pergolan ääressä oli mukava istuskella sitruunamehun äärellä ja tulevina talvina voi sitten vertailla, mihin asti lunta kulloinkin on. (Lumessa ei ole mitään muuta kätevää kuin se, että lapset voi iskeä siihen pystyyn siksi aikaa, kun sitä kolaa. Mihinkään eivät liikahda ne, jos on kunnon kinokset. Ei ne pääse!)

Kuva on toki lavastettu, koska tänä kesänä en istuskellut yhtään vaan rassasin pihaa aamusta iltaan. Tai kerran kyllä istuin, kello oli viisi ja aurinko paistoi mäntyjen lomasta pergolan tuoleille, mutta sitä ei lasketa, koska silloin en henkistynyt vaan pohdin näiden mantujen asuttamista.

Ne, joiden polveutuminen on sujunut hyvin, odottavat syksyä iloisesti. Luontohan syttyy silloin liekkeihin ja daadi-daadi-daa – värit tarjoavat ilmaisia kielikuvia optimistien poimittavaksi (vaikka runokirjaan) ja kansalaisopistot erilaisia kursseja innostuneille.  Me, joiden esivanhemmat joutuivat silloin vähemmistöön, kun Pohjolan asuttamisesta päätettiin, mietimme, että kohta on enää kaksi kokonaista kuukautta jouluun.

Se asutus meni oletettavasti näin.

Goa’ul oli alfauroksena tottunut raahaamaan muita mukanaan ja jo tultiin ns. susirajalle. Pirkitta penäsi, että nyt kyllä käännytään oikeasti takaisin, koska alkaa olla pimeää ja kylmää, eikä sähköäkään ole vielä keksitty. Heimo ei myöskään ollut turhan usein kokeillut tulen tekoa. Goa’ul sanoi, että Matti kyllä jaksaa tehdä tulta talvellakin, että tokkopa se nyt siitä on kiinni.

Virpin mielestä lumen alta näkyi tosi kivoja villiyrttejä, jotka hän aikoi nimetä voikukaksi ja vuohenputkeksi, yhden myös pujoksi (lisäksi "jauhosavikka" sointui hänen korvaansa hauskasti), ja joiden siemeniä hän ajatteli kylveskellä sillä aikaa, kun Goa’ul olisi jänesjahdissa. Pirkitta huomautti, että jäneksen perässä ei liene kovin kepoista mennä, jos on tottunut lähinnä poimimaan hedelmiä puista, mutta Goa’ulin mielestä hänen ketteryydessään ei ollut mitään vikaa eikä jäneksellä ja ananaksella voinut nyt niin suurta eroa olla, että kyllä hän tietää.

Pirkitta siihen, että ei siellä varmaan edes kasva mikään, mutta Goa’ul sanoi tuntevansa jonkun, joka tuntee P’enan, joka voisi tuoda ison muovin, jonka voisi vetää kasvien päälle, että kyllä ne sitten. Ja että eikös pakkasessa pitäminen säilytä kasvit tuoreina.

Pirkitta huomautti, että Goa’ulin täytyisi teurastaa Nippe ja Nappe, jotta lapsille saataisiin karvapeite talveksi, mutta Goa’ul sanoi, että Virpillä on Niveaa, että sivellään lapset sillä, niin ne kestää. Lapsille olisi tarjolla ihan uutta tekemistäkin - niillehän voisi vaikka laittaa puun palaset jalkoihin ja käskeä niitä menemään kilpaa lumessa! Siitä voisi tehdä ikään kuin sellaisen oppivelvollisuuden, että niiden on pakko tehdä sitä vähintään yhdeksän vuotta ja sen jälkeen valinnaisesti kolme vuotta, johon Virpi sanoi, että pesäpalloa kans!

Pirkitan siinä huurteisia kuusia katsellessa hänen mielessään väikkyivät lämmin rantahiekka ja basilikapesto (hänen mukaansa ottama basilika oli paleltunut lerpuksi jo Latvian korkeudella), mutta koska hänen molemmat jalkansa olivat poikki ja hänet oli sidottu rekeen, hän ei varsinaisesti voinut harata vastaan. Goa’ul vakuutti, että siellä on varmaan ihan kivaa ja muistutti, että Pirkitta oli jotenkin lähtökohtaisesti negatiivinen ja häiritsi feng shuin virtaamista, vaikka sentään oli aika riippuvainen heimosta enivei. Että basilika ei suinkaan ollut kuollut vaan lepotilassa, että käärii nyt vain jotain self-help –papyrusta auki ja etsii elämästä hyviä puolia. Positiivisuutta asenteeseen ja eteenpäin, sanoi Goa'ul lumessa.

Jos nyt kohtaisin asiasta päättäneen alfa-uroksen, minulla olisi sille jotain sanottavaa. Otsalampulla näyttäisin sen silmiin!

12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, KatMan! Sadussa lieni totuuden siemen. :-)

      Poista
  2. Kyllähän se ihmistä kirpaisee, että kesäkuun lopulla kylvetyt siemenet on vasta vauva-asteella, eivätkä ehdi enää satoa tuottaa.
    Kaikki kypsyy kerralla ja joutuu pinnistelemään, että keksii, mihin panee 6 kurkkua ja 8 paprikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvimaalla kukkakaalit näyttävät erehdyttävästi voikukilta. Jokin mutaatio?

      Mansikoita ei onneksi tarvitse säilöä, kun niitä ei tullut!

      Poista
  3. Toivottavasti nautit kirjoittamisesta yhtä paljon kuin minä tämän lukemisesta! Kiitos :) Minullakin saattaisi olla Alfalle jotain virttä veisattavana. Mur.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-)

      Toivottavasti Alfie näkee tämän tekstin jonkin aika-avaruuden vääristymän kautta ja ihan hänelle tiedoksi, ettei me puutarhaveikot paljoa arvostettu päätöstään.

      Poista
  4. Hymyillen luen mainiota tarinaasi, vaikka tragedia se taitaa sisimmältään olla: Kuka olikaan se, joka päätti, että tähän me jäädään ja sillä siisti. Tietysti 'se' olisi voinut jäädä sinne mistä lähti. Minkälainenhan lopputulema siitä päätöksestä olisikaan syntynyt...

    Hyvää viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me oltais voitu elää koko elämämme lämpimässä ilmanalassa rosmariinipensasaidan katveessa viiniköynnösten antia maistellen!

      Poista
  5. oonkohan mä polveutunu Pirkitasta vai Virpistä?

    Luoja mikä tarina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos pesäpallo on kantavana ajatuksena, niin kyllä se Virpiin kallistuu. :-D

      Poista
    2. Toivottavasti tarina saa jatkoa, mua jäi vaivaamaan miksi Pirkittan jalat oli poikki?

      Poista
    3. :-D

      Ne oli poikki ihan siitä syystä, että hän oli ollut mukavasti polkemassa viiniä leppeän tuulen puhallellessa oliivilehdossa. Ja sitten hän liukastui samalla kun Virpi hyppäsi vauhdilla poljentasaaviin suoraan Pirkitan jalkojen päälle. Goa'ul näki siinä pohjoisen asuttamisen viimeisenkin esteen hävinneen.

      Poista