torstai 5. syyskuuta 2013

Pupujusseilla vaan on lysti olla

Vahoo!

Valpurin jussukat vetävät mielellään rallia ympäri tarhaa ja muutaman kerran päivässä ne ottavat kunnon puputorkut. Saaliseläinkin näköjään tottuu lokoisiin oltaviin. Kun mikään pantteri ei niitä uhkaa, ne köllöttelevät mielellään puputunnelin katolla tai itse kaivamassaan kraatterissa raajat pitkällään. Mikään pakoasento se ei ole. Kesän helteillä yksi makoili kyljellään kuin koira, ja luulin sen jo heittäneen henkensä, mutta ei, se oli vain sattunut torkahtamaan kesken vilvoittelun..

Hirsimökki on niille lähinnä mielenkiintoinen tukikohta, mutta yönsä ne viettävät sen alla. Ei auta, vaikka mökissä on kuivaa ja vedotonta, kutterinpurua ja olkipesiä. Ehkä ne haluavat kuunnella pohjaveden virtausta? Toivottavasti ne kuitenkin pyöräyttävät mahdolliset poikaset sisälle mökkiin.

Jänöt ovat äärimmäisen kiinnostuneita kaikesta uudesta, mitä tarhaan tuodaan. Pahvilaatikko, betonirengas, puupölkky - kaikki käy. Lasten Pupulaan roudaamat muovijakkarat ovat kaneilla ahkerassa käytössä (kuka on kukkulan pupukuningas) ja pääsiäisrakeiden siivoamiseen osallistuvat kaikki neljä karvapalloa. Eivät auta, vaan osallistuvat, eli ympäröivät lapiota ja haraa naama kiinni niissä, kiipeävät ämpäriin ja kaatavat sen, ovat koko ajan tiellä jne. Kun ani varhain aamulla ennen töihin lähtöä vien niille uutta vettä ja aamupalaa, ne haluaisivat kuvioida nylonit pikku käpälillään nousemalla jalkojani vasten (tänään yllä: #kotelomekko, #kuraiset kumisaappaat) ja kaikilla on kiire laittaa kuono ekana kaura-annokseen.

Viisi asiaa on yllättänyt ensikertalaisen pupuviljelijän. Nävertäjien uteliaisuus on ihan omaa luokkaansa. Ne ovat vaivattomampia kuin mitä odotin. Niille kelpaa paju, mutta ei pihlaja. Ne syövät paljon heinää. Ja lisäksi niitä pääsiäisrakeita riittää. Ja riittää. Ja riittää.

6 kommenttia:

  1. Hauskat kuvat, aika lokoisat oltavat näillä jussukoilla!
    Miten estät etteivät ne kaivaudu vapauteen ja pahimmassa tapauksessa panttereiden silmien alle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko kanitarha on verkotettu myös maan alta. Eli jos tarpeeksi kauan kaivaa, niin metalliverkko tulee vastaan. Tämä estää myös panttereita kaivautumasta sisälle tarhaan.

      Poista
  2. Käyks noi påskdragés lannoitukseen? Meillä ne tosin taitais mennä parempiin suihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pistän ne puutarhajätekompostiin. Parin vuoden kuluttua sen voima selviää.

      Poista
  3. Nämä on jo melkein liian söpöjä (ajattelen nyt mahdollista pupulan funktiota?)

    Ihanaisia he ovat.. mä olisin söpertämässä näille päivät pitkät ja silittelemässä korvia, muut hommat unohtuis :)

    Mukavaa viikonalkua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat pehmeitä ja silkkisen sileitä! Kyllä stressi lähtee, kun niitä silittelee! :-)

      Samoin mukavaa viikkoa!

      Poista