lauantai 27. lokakuuta 2012

Siipeilijän tunnustukset

Ken vielä ajattelee somen olevan turhaa hömpötystä, hänen kannattaa soluttautua ruokabloggarin aveciksi. Henkilölle elämyksellistä on se!

Ruoanlaitto on sosiaalista ja syöminen on sosiaalista, joten ruokabloggaajat ovat lähtökohtaisesti sosiaalisia. Itseasiassa he ovat mahtavaa porukkaa ja hieno yhteisö.

Minulla oli ilo osallistua hang aroundina juhlaan, jossa Herramies palkittiin. Kuvassa oleva kukkapuska asetettiin kotona ikkunan eteen ihan tarkoituksella, jotta ohi kulkevat peurat voivat hortensianhimoissaan lyödä turpansa lasiin. Siitäs saavat.

Illan aikana ehdin vaihtaa sanasen upeiden bloggareiden kanssa:

* Kulinaarimuruja (Rovion kannattaisi äkkiä pestata nerokas tuotekehittelijä)
* Silläsipuli (iki-ihanat salapoliisit Merituuli ja Jukka)
* Kaikki äitini reseptit ja Siskot kokkaa (päivää, sanoo komiat toisillensa - rumat kattoo peilihin ja pyörtyy)
* Hellan ja viinilasin välissä teki herttaisuuden maailmanennätyksen
* Jauhot suussa ja Suolaa ja hunajaa olivat kerrassaan elegantteja
* Vatsa sekaisin kilin kolin (ihana Riikka, joka voitti kauneimman ruokablogin tittelin, onneksi olkoon!!!)
* Herkku ja koukku (salainen agentti tiskin takana)
* Sitruunaruohon iloiset ladyt
* Pullahiiri, kakkuidolini, jonka kakkukirjan ohjeilla ei voi epäonnistua
* Liemessä ja Hannan soppa, joiden blogeissa olen äänetönnä vieraillut tämän tästä
* Kivistössä (hurmaavalla Marilla oli illan upein asu)
Ja monia muita...

Harmikseni Kokit ja potit ei ollut päässyt paikalle. Höh. Olisin halunnut todentaa väittämän, että Oulussa multakin on valkoista.

Puutarhan ja hellan välissä puristuksissa oleva siskoni osallistui juhliin digitaalisesti. Hän nimitti Herramiestä bloginimellä jo vuosia ennen kuin koko blogi oli edes olemassa.

Illan aikana saimme "tulkaa meille syömään" -kutsuja. Tämä on ruokabloggareiden henkilöstöetu, joka koskee myös meitä side kickejä. Houkuttelevin Villa Valpuri -repliikkini olisi korkeintaan voinut olla "tule meille kitkemään rikkaruohoja / hirvikärpäsiä / peuroja, voin keittää myös puurua, jotei oo pakko syärä".

Kiitos kaikille elämyksellisestä gaalaillasta!

16 kommenttia:

  1. No sano! Harvoin harmittaa olla reissussa, mutta nyt har mit ti. Lento laskeutui Hesaan muutaman tunnin liian myöhään. Tervetuloa Ouluun katsomaan valkoista multaa ja muita ihmeitä. Eihän meille ole matka eikä mikään (nimim. vasta puoli päivää autolla matkaa tehnyt)! Lupaan tehdä ruokaa! Eikä meillä tarvitse hätistellä peuroja.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kauniista sanoista! Etkä koko illan aikana sanonut mitään blogistasi. Onneksi voitokas miehesi linkitti. Tälllä siis yksi seuraaja lisää. Oli aivan ihana tavata ja toivottavasti jatkossakin pysymme yhteyksissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS. Siinä samalla voisitte perustaa facebook-sivuston myös sinulle ;)

      Poista
  3. Kiitos, Hannele! :-) Siitä on aikaa, kun viimeksi Rotuaarilla astelin. 80-lukua? Tapaamisiin!

    Johanna, toivottavasti nähdään pian uudestaan! Viimeistään ainakin tammikuussa! Palataan asiaan! :-)

    VastaaPoista
  4. Se minua huolettaa, että osasko ne siellä Gloriassa lausua Jasun blogin nimen oikein - siis Khets Jasu, eikä Shee Jasu?

    VastaaPoista
  5. Oli niin pehmee Shee eikä yhtään Tsäsua.

    VastaaPoista
  6. Akvamarin: sano jotta tulukaa meille ja ottakaa evähät mukahan ;) Mutta ihan tosissaan, sitten kun voittokiireet hellittää niin palataan :) Oli tosi hauska tutustua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otetahan evähiä mukahan ja tullahan! Samoin, oli tosi hauska tutustua, ja tervetulua meillekin!

      Poista
  7. Oi kuinka ihana kirjoitus! Ja oli ihana tavata juhlahumussa! :)

    Tuottiko puskansijoitus ikkunan eteen yhtään tulosta? Onko näkynyt lyttynaamaisia peuroja? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin!

      Ei näkynyt lyttynaamoja. Ohi kulkevat peurat olivat jättäneet ikkunalasiin post it -lapun, johon olivat kirjoittaneet: "Ei kelpaa. Me tulemme taas. T. Kohtalo & Lihapulla."

      Poista
  8. Tuo väsytystaistelu peurojen kanssa on niin mahtava. Mut saisi kyllä koska tahansa kutsu katselemaan niitä, eikä tarttis edes puurua keittää ;) Oli mukava höpötellä taas, ja hienon työn miehesi teki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mari! Ehdottomasti tervetuloa takkatulen ja teekupposen ääreen!

      Poista
  9. Kiitos ittellesi ihana!

    Ootte hyvä pari kun Jasu bloggaa ihmisten ja sinä esimerkiksi myyrien ruokinnasta :)

    Olipas huono vitsi, mutta tuskin jää viimeiseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kun ihan mahtavaa: mä en tajunnutkaan olevani ruokabloggari! Vaikka sellaista kurmeeta laitan sarvipäille ja siimahännille!

      Peuramaailman Blog Awardseja odotellessa.

      Poista
  10. Vasta nyt löysin blogisi, et yhtään vihjannut siitä. Olipas mukava tavata, aion tulla ottamaan täältä opit ensi kesänä taistelussani etanoita vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa poimimaan meiltä etanoita pannulle! :-)

      Poista