perjantai 12. lokakuuta 2012

Pimeys ja zen

Nousen arkiaamuisin viideltä, joten pimeyttä on ollut tarjolla elokuusta lähtien. Vaikka kaamoksen kynnyksellä mieli kurpahtaa kuin basilika hallan tullen eikä kasvimaa enää anna satoaan, on tässä jotain hyvääkin.

Ennen töihin menoa ehdin pysähtyä ulkona katsomaan upeaa tähtitaivasta. Mikään sähkövalon pilkahdus ei häiritse näkymää.

Sateisen yön jälkeen metsä on äänekäs. Vesipisarat putoilevat oksien seassa ja läsähtelevät maahan niin, että voisi kuvitella metsän olevan täynnä askelia. Pakkasaamuina on vuorossa täysi hiljaisuus, joka saa korvat soimaan. Mikä aamun avaus!

Mutta zen sikseen.

Männä aamuna tuli valtava kiire junalle. Hanska putoaa jonnekin. Talon avaimia ei löydy. Kiire. Evääksi tarkoitetut salaatinlehdet ja kurkut jäävät kuistille. Auton avaimet eivät millään meinaa osua pimeässä paikoilleen. Kello tikittää armotta. Kiire. Pinna kiristyy. Sivupeilit on pakko putsata. Turvavyö ei antaudu rullastaan. Tyhmä auto. Kiire.

Kun kauppakassi lopulta starttaa, tapahtuu kaikkein pahin mahdollinen, jota en toivo kenellekään elolliselle.

CD-soittimeen on jäänyt lasten levy. Ilmoille kajahtaa Lasten Liikennelaulu. Zen kutistuu kvarkin kokoiseksi ja häviää turvavyön loimilankojen sisään.

(Kuva on otettu rauhaisan pihalammen pinnasta.)

2 kommenttia:

  1. No nyt se karmea laulu alkoi soida päässä.

    VastaaPoista
  2. "Monta kertaa leikit ne siellä karmean lopun sai." Rajua vaikuttamista.

    VastaaPoista