Missä kukka päättyy ja paprika alkaa

Voisinpa melkein pettyä siitä hyvästä, että tämä kehäkukkalajike ei tuoksunut yhtään. Kylvin niitä sen vuoksi, että ne ovat luontaisia ötököiden karkoittajia kasvimaalla, mutta myös siksi, että lapsuudessa niiden tuoksu oli hurmaava.

Regressiot jäivät saamatta, flash backit haihtuivat savuna ilmaan ja deja vu loppui ennen kuin oli alkanutkaan. Ei hajun pilkahdustakaan, ei mihinkään aikaan vuorokaudesta eikä missään vaiheessa kukintaa.

Mutta tuo oranssi väri on ollut aivan huikea neonväripilkku. Se näkyi pihan perältä sisälle taloon ja väritti vihersalaatin kauniiksi.

Samaa väriä löytyi suiposta paprikasta, joka tällä hetkellä antaa satoa mukavasti. Peruspaprika kärsi liiasta kosteudesta ja chili ei oikeastaan inahtanutkaan, mutta tämä oranssi lajike on toiminut hyvin. Ja se maistuu yhtä makealle kuin se on värikäs!

Suu napsaa ja käsi käy

Kun sää on viimein lämminnyt, loma alkanut, kesä orastaa ovella, kasvimaa antaa satoaan ja illalla on tarennut istua ulkosalla jo ainakin kaksi kertaa, on ihmisen lähdettävä töihin.

Se on enää kolme kokonaista kuukautta jouluun, sano.

Vielä ehdin kuitenkin iloita itse käännetyn kasvimaan suorista salaattiriveistä, joiden väleissä makaa pehmeä ruohosilppumatto. Ai että on ihanaa hakea aamuisin kaikessa rauhassa parsasalaattia leivän päälle ja päivällisaikaan muita salaattilajikkeita joko lisukkeeksi tai pääruoaksi.

Rantakivien ympäristöä kitkiessäni tömistelin maata oppikirjan mukaisesti, mutta silti ruohosilpputuppaan nostettuani käsi sattui käärmeeseen. Ajattelin ensin, että nyt se haja-asutusboa löytyi, mutta ei se ollutkaan se pelsepuupi, eikä oikeastaan kärmes ensinkään, vaan vaskitsa.

Pitkä sellainen, jolla ei ollut kiire minnekään. Minulla oli oikein mainiosti aikaa hakea kamera ja ottaa siitä kuva, joka saattaa järkyttää herkimpiä katsojia. Tai ainakin kuvan väribalanssi järkyttää.

Lopulta uusi lemmikkimme kyllästyi pousaukseen ja luikahti kivien välistä lammelle. Minä luikahdin hakemaan salaattia vihersmoothieen.