Inhorealitystä unrealityyn

On aika katsoa kasvihuoneeseen ja nähdä, ettei siellä viherrä enää muu kuin sammal.

Syystä tai toisesta puutarhalehdistä puuttuvat tämänkaltaiset raadolliset kuvat. Tätä se kuulkaa on, kun talvi tulee! Kasvarissa väriä löytyy ainoastaan kastelukannun muovipinnasta. Muu on ruskeaa, ruskeampaa tai ruskeinta.

Sitkeimmät optimistit kääntävät sen pohdintaan siitä, kuinka ruskuudesta löytyy syvää, merkityksellistä viehätystä. Ne ovat ne samat tyypit, jotka näkevät marraskuisissa koivunoksissa jotain japanilaista, joiden mielestä loska on puhuttelevaa ja joiden puheissa vilahtelee usein sana toiseus.

Me loput voimme siristellä silmiämme ja koettaa nähdä ensi kesän sadon kalvakkaana kuultokuvana kasvihuoneen tyhjissä laatikoissa ennen kuin heräämme karuun todellisuuteen: tätä se on nyt seuraavat puoli vuotta. Sisätiloissa oot sinä ihminen, kaiken keskellä sisätiloissa (ellet ole kolaamassa). Mullan tuoksuun herätään vasta sitten, kun sen aromin on jo ehtinyt unohtaa.

Vaan sieltähän se apu tulee: nimetään talvikasvihuone uudelleen! Meillä ei enää ole kasvihuoneen raatoa / luurankoa / rankaa, vaan orangerie!

Niinpä en ollutkaan pihatöissä kasvihuoneessa vaan käyskentelin orangeriessä! Kyllä ajatuskin niin lämmittää, että otetaanpa sille!

Tosin tänä talvena sille ei ehdi edes ottaa, koska lumen luonti on uusi musta.

Lumi on jo peittänyt

Jaa että rannikolle se iskee ja oikein kunnon myrskynä. Voi niitä, jotka siellä asuvat! Ai niin. Me.

Myrskytuuli puhalsi lunta niin, että maisema näytti savuavan. Sähköt räpsivät päälle ja pois. Iltapäivällä oli otettava lapio ja lähdettävä luomaan polkua - heti sen jälkeen, kun sain ulko-oven auki.

Talvi kävi päälle yllättäen ja pyytämättä yhdessä yössä. Sen selättämiseen auttavat ainoastaan kynttilät - ja niitä tarvitaan paljon heti aamusta - sekä Thompson & Morganin siementilaus.

Enää ei tarvitse myöskään arvailla, missä Kohtalo hiippailee. Menis nyt vetämään pukin rekeä, niin sais jotain oikeaa tekemistä.

Satoisa sunnuntaikävely

Sunnuntaikävely lähipelloilla ja -metsissä vei meidät mökin ohitse, jonka pihalla oleva pariskunta tarjosi meille, tuntemattomille ohirämpijöille, kaksi (2) ämpärillistä liljansipuleita!

En tiennyt olevani kesän jäljiltä siinä kunnossa, että naamasta voi lukea peurojen, kauriiden ja hirvien syöneen kaikki sipulikukkani sekä ajatukseni kukkasipuleiden suolaisista kilohinnoista, mutta tällainen yllätyslahja ilahdutti aivan valtavasti.

Kuljetimme aarteet kotiin ja samalla mietin, millainen maankääntöurakka on edessä. Iso. Kun minä lapioin kuusen juuria, Herramies kärräsi multakärryjä ylämäkeen. Minä häntä siinä sitten muistuttamaan, että ottaa rauhallisesti, sitä ei olla enää ihan pakasta reväistyjä ja hän siinä sitten kysymään, vieläkö monta kuormaa saisi multaa rouvalle olla.

Myyrille ei mitään voi, mutta keväällä on parasta ottaa rautakanki kauniiseen käteen ja mennä apinan raivolla rakentamaan peura-aitauksia.

Vaan nyt, liljat, kasvatte kesällä oikein näteiksi, tai usutan liljakukot kimppuunne.

On aika muistaa pieniä ystäviä

Kun lumipeite tekee tuloaan ja ihmiset käpertyvät lämpimiin tupiinsa, on aika muistaa luonnon armoille jääviä pikku ystäviä. Talviruokinta tuottaa niille suunnatonta iloa.

Nyt joku siellä luulee, että tarkoitin pikkulintuja. En tietenkään. Minä puhuin myyristä.

Siispä tilasin kotiin kannettuna ison, vaaleanpunaisen paketin, joka sisälsi terveisiä Hollannista. Kukkasipuleita oli niin kätevä napsutella ostoskoriin verkkokaupassa, että päätin ilahduttaa faunaa upeilla viridiflorilla ja kaksivärisillä Hot Pantseilla (tulppaaneja). (Harmi, kun tällä kertaa ei ollut tarjolla Bleu Aimablea saati Marilynia. Hamstratkoon niitä omille myyrilleen, ken voi.)

Vaaleanpunainen paketti oli sellainen, jollainen pitäisi tulla joka naisen kotiovelle kerran viikossa. Ohraleipä iski siinä vaiheessa, kun nappasin lapion ja lähdin istuttamaan sipuleita.

Tulppaanipenkki näytti tältä:

Minä siinä sitten maata kääntämään ja verkkokauppoja manaamaan, mutta mitäpä en lemmikkimyyriemme eteen tekisi. Lopulta koko vaaleanpunaisen paketin anti oli istutettu ja myyrien talviruokinta-alue oli valmis.

Käykää pöytään, nököhampaat.

Siipeilijän tunnustukset

Ken vielä ajattelee somen olevan turhaa hömpötystä, hänen kannattaa soluttautua ruokabloggarin aveciksi. Henkilölle elämyksellistä on se!

Ruoanlaitto on sosiaalista ja syöminen on sosiaalista, joten ruokabloggaajat ovat lähtökohtaisesti sosiaalisia. Itseasiassa he ovat mahtavaa porukkaa ja hieno yhteisö.

Minulla oli ilo osallistua hang aroundina juhlaan, jossa Herramies palkittiin. Kuvassa oleva kukkapuska asetettiin kotona ikkunan eteen ihan tarkoituksella, jotta ohi kulkevat peurat voivat hortensianhimoissaan lyödä turpansa lasiin. Siitäs saavat.

Illan aikana ehdin vaihtaa sanasen upeiden bloggareiden kanssa:

* Kulinaarimuruja (Rovion kannattaisi äkkiä pestata nerokas tuotekehittelijä)
* Silläsipuli (iki-ihanat salapoliisit Merituuli ja Jukka)
* Kaikki äitini reseptit ja Siskot kokkaa (päivää, sanoo komiat toisillensa - rumat kattoo peilihin ja pyörtyy)
* Hellan ja viinilasin välissä teki herttaisuuden maailmanennätyksen
* Jauhot suussa ja Suolaa ja hunajaa olivat kerrassaan elegantteja
* Vatsa sekaisin kilin kolin (ihana Riikka, joka voitti kauneimman ruokablogin tittelin, onneksi olkoon!!!)
* Herkku ja koukku (salainen agentti tiskin takana)
* Sitruunaruohon iloiset ladyt
* Pullahiiri, kakkuidolini, jonka kakkukirjan ohjeilla ei voi epäonnistua
* Liemessä ja Hannan soppa, joiden blogeissa olen äänetönnä vieraillut tämän tästä
* Kivistössä (hurmaavalla Marilla oli illan upein asu)
Ja monia muita...

Harmikseni Kokit ja potit ei ollut päässyt paikalle. Höh. Olisin halunnut todentaa väittämän, että Oulussa multakin on valkoista.

Puutarhan ja hellan välissä puristuksissa oleva siskoni osallistui juhliin digitaalisesti. Hän nimitti Herramiestä bloginimellä jo vuosia ennen kuin koko blogi oli edes olemassa.

Illan aikana saimme "tulkaa meille syömään" -kutsuja. Tämä on ruokabloggareiden henkilöstöetu, joka koskee myös meitä side kickejä. Houkuttelevin Villa Valpuri -repliikkini olisi korkeintaan voinut olla "tule meille kitkemään rikkaruohoja / hirvikärpäsiä / peuroja, voin keittää myös puurua, jotei oo pakko syärä".

Kiitos kaikille elämyksellisestä gaalaillasta!

Pimeys ja zen

Nousen arkiaamuisin viideltä, joten pimeyttä on ollut tarjolla elokuusta lähtien. Vaikka kaamoksen kynnyksellä mieli kurpahtaa kuin basilika hallan tullen eikä kasvimaa enää anna satoaan, on tässä jotain hyvääkin.

Ennen töihin menoa ehdin pysähtyä ulkona katsomaan upeaa tähtitaivasta. Mikään sähkövalon pilkahdus ei häiritse näkymää.

Sateisen yön jälkeen metsä on äänekäs. Vesipisarat putoilevat oksien seassa ja läsähtelevät maahan niin, että voisi kuvitella metsän olevan täynnä askelia. Pakkasaamuina on vuorossa täysi hiljaisuus, joka saa korvat soimaan. Mikä aamun avaus!

Mutta zen sikseen.

Männä aamuna tuli valtava kiire junalle. Hanska putoaa jonnekin. Talon avaimia ei löydy. Kiire. Evääksi tarkoitetut salaatinlehdet ja kurkut jäävät kuistille. Auton avaimet eivät millään meinaa osua pimeässä paikoilleen. Kello tikittää armotta. Kiire. Pinna kiristyy. Sivupeilit on pakko putsata. Turvavyö ei antaudu rullastaan. Tyhmä auto. Kiire.

Kun kauppakassi lopulta starttaa, tapahtuu kaikkein pahin mahdollinen, jota en toivo kenellekään elolliselle.

CD-soittimeen on jäänyt lasten levy. Ilmoille kajahtaa Lasten Liikennelaulu. Zen kutistuu kvarkin kokoiseksi ja häviää turvavyön loimilankojen sisään.

(Kuva on otettu rauhaisan pihalammen pinnasta.)

Lykkää myrkkyjä

Edellisen kodin pihalta siirtämäni myrkkylilja eli alaston impi viihtyy jälleen!

Kesällä se tekee ison lehtipuskan, joka kuolee syksyksi. Juuri kun puutarhassa on heitetty kaikki toivo, puskee mullasta pupilleja särkevän violettia kukkaa!

Ikävä kyllä tämä myrkykäs ei sijaitse peurojen vakioreitillä. Tulisivat nyt rouskuttamaan näitäkin, vaikka keskivertopuska tuskin sarvipäätä kaataa.

Lisämyrkkyjä pihalle tuo villiintynyt sormustinkukka, joka jaksaa pinkittää (loistaa pinkkiyttään) säästä huolimatta. Antikvariaatista vuosia sitten pelastamani "Suomen kansan terveyskasvit" kertoo yksityiskohtaisesti, miten paljon mitäkin kasvia pitää nauttia, jotta kuolo korjaa, ja miten se kuolo sitten korjaa, kun se korjaa. Sormustinkukan teksti on yksi hurjimmista myrkytyskuvauksista.

Kunnia hurjimmuudesta menee ukonhatulle, jonka vaikutukset alkavat ylöspäin hiipivästä raajahalvauksesta. Perässä seuraa pitkä lista vielä vähemmän ilahduttavista oireista. Jätin edellisen pihan ukonhatun siirtämättä. Montakohan testihenkilöä "Suomen kansan terveyskasvit" -kirjan tekijät ovat tarvinneet?

Ruohikossa kasvaa myös mahtavan hyväntuoksuisia sieniä, joita sisko epäili jonkin sortin mustesieniksi. Oikein harmittaa jättää syömättä, kun ei tunnista - tuoksu kun on niin herkullinen! Enpä tiennyt sitäkään, että syötäviä mustesienilajikkeita ei pidä nauttia viinilasillisen kera, ellei satu tykkäämään antabusreaktiosta.

Syksyn veikeimmät myrkyttäjät ovat tietysti kärpässieniä. Joku niitäkin syö, sillä osasta on vetäisty meheviä suupaloja. Bambin sydänlääke?