Pa-ra-pa-pam-pam

Tämän joulun parvekeasetelmanamme on "Pieni Rumpalikärpänen". Levollista joulun surinaa kaikille!

Inhorealitystä unrealityyn

On aika katsoa kasvihuoneeseen ja nähdä, ettei siellä viherrä enää muu kuin sammal.

Syystä tai toisesta puutarhalehdistä puuttuvat tämänkaltaiset raadolliset kuvat. Tätä se kuulkaa on, kun talvi tulee! Kasvarissa väriä löytyy ainoastaan kastelukannun muovipinnasta. Muu on ruskeaa, ruskeampaa tai ruskeinta.

Sitkeimmät optimistit kääntävät sen pohdintaan siitä, kuinka ruskuudesta löytyy syvää, merkityksellistä viehätystä. Ne ovat ne samat tyypit, jotka näkevät marraskuisissa koivunoksissa jotain japanilaista, joiden mielestä loska on puhuttelevaa ja joiden puheissa vilahtelee usein sana toiseus.

Me loput voimme siristellä silmiämme ja koettaa nähdä ensi kesän sadon kalvakkaana kuultokuvana kasvihuoneen tyhjissä laatikoissa ennen kuin heräämme karuun todellisuuteen: tätä se on nyt seuraavat puoli vuotta. Sisätiloissa oot sinä ihminen, kaiken keskellä sisätiloissa (ellet ole kolaamassa). Mullan tuoksuun herätään vasta sitten, kun sen aromin on jo ehtinyt unohtaa.

Vaan sieltähän se apu tulee: nimetään talvikasvihuone uudelleen! Meillä ei enää ole kasvihuoneen raatoa / luurankoa / rankaa, vaan orangerie!

Niinpä en ollutkaan pihatöissä kasvihuoneessa vaan käyskentelin orangeriessä! Kyllä ajatuskin niin lämmittää, että otetaanpa sille!

Tosin tänä talvena sille ei ehdi edes ottaa, koska lumen luonti on uusi musta.

Lumi on jo peittänyt

Jaa että rannikolle se iskee ja oikein kunnon myrskynä. Voi niitä, jotka siellä asuvat! Ai niin. Me.

Myrskytuuli puhalsi lunta niin, että maisema näytti savuavan. Sähköt räpsivät päälle ja pois. Iltapäivällä oli otettava lapio ja lähdettävä luomaan polkua - heti sen jälkeen, kun sain ulko-oven auki.

Talvi kävi päälle yllättäen ja pyytämättä yhdessä yössä. Sen selättämiseen auttavat ainoastaan kynttilät - ja niitä tarvitaan paljon heti aamusta - sekä Thompson & Morganin siementilaus.

Enää ei tarvitse myöskään arvailla, missä Kohtalo hiippailee. Menis nyt vetämään pukin rekeä, niin sais jotain oikeaa tekemistä.

Satoisa sunnuntaikävely

Sunnuntaikävely lähipelloilla ja -metsissä vei meidät mökin ohitse, jonka pihalla oleva pariskunta tarjosi meille, tuntemattomille ohirämpijöille, kaksi (2) ämpärillistä liljansipuleita!

En tiennyt olevani kesän jäljiltä siinä kunnossa, että naamasta voi lukea peurojen, kauriiden ja hirvien syöneen kaikki sipulikukkani sekä ajatukseni kukkasipuleiden suolaisista kilohinnoista, mutta tällainen yllätyslahja ilahdutti aivan valtavasti.

Kuljetimme aarteet kotiin ja samalla mietin, millainen maankääntöurakka on edessä. Iso. Kun minä lapioin kuusen juuria, Herramies kärräsi multakärryjä ylämäkeen. Minä häntä siinä sitten muistuttamaan, että ottaa rauhallisesti, sitä ei olla enää ihan pakasta reväistyjä ja hän siinä sitten kysymään, vieläkö monta kuormaa saisi multaa rouvalle olla.

Myyrille ei mitään voi, mutta keväällä on parasta ottaa rautakanki kauniiseen käteen ja mennä apinan raivolla rakentamaan peura-aitauksia.

Vaan nyt, liljat, kasvatte kesällä oikein näteiksi, tai usutan liljakukot kimppuunne.

On aika muistaa pieniä ystäviä

Kun lumipeite tekee tuloaan ja ihmiset käpertyvät lämpimiin tupiinsa, on aika muistaa luonnon armoille jääviä pikku ystäviä. Talviruokinta tuottaa niille suunnatonta iloa.

Nyt joku siellä luulee, että tarkoitin pikkulintuja. En tietenkään. Minä puhuin myyristä.

Siispä tilasin kotiin kannettuna ison, vaaleanpunaisen paketin, joka sisälsi terveisiä Hollannista. Kukkasipuleita oli niin kätevä napsutella ostoskoriin verkkokaupassa, että päätin ilahduttaa faunaa upeilla viridiflorilla ja kaksivärisillä Hot Pantseilla (tulppaaneja). (Harmi, kun tällä kertaa ei ollut tarjolla Bleu Aimablea saati Marilynia. Hamstratkoon niitä omille myyrilleen, ken voi.)

Vaaleanpunainen paketti oli sellainen, jollainen pitäisi tulla joka naisen kotiovelle kerran viikossa. Ohraleipä iski siinä vaiheessa, kun nappasin lapion ja lähdin istuttamaan sipuleita.

Tulppaanipenkki näytti tältä:

Minä siinä sitten maata kääntämään ja verkkokauppoja manaamaan, mutta mitäpä en lemmikkimyyriemme eteen tekisi. Lopulta koko vaaleanpunaisen paketin anti oli istutettu ja myyrien talviruokinta-alue oli valmis.

Käykää pöytään, nököhampaat.

Siipeilijän tunnustukset

Ken vielä ajattelee somen olevan turhaa hömpötystä, hänen kannattaa soluttautua ruokabloggarin aveciksi. Henkilölle elämyksellistä on se!

Ruoanlaitto on sosiaalista ja syöminen on sosiaalista, joten ruokabloggaajat ovat lähtökohtaisesti sosiaalisia. Itseasiassa he ovat mahtavaa porukkaa ja hieno yhteisö.

Minulla oli ilo osallistua hang aroundina juhlaan, jossa Herramies palkittiin. Kuvassa oleva kukkapuska asetettiin kotona ikkunan eteen ihan tarkoituksella, jotta ohi kulkevat peurat voivat hortensianhimoissaan lyödä turpansa lasiin. Siitäs saavat.

Illan aikana ehdin vaihtaa sanasen upeiden bloggareiden kanssa:

* Kulinaarimuruja (Rovion kannattaisi äkkiä pestata nerokas tuotekehittelijä)
* Silläsipuli (iki-ihanat salapoliisit Merituuli ja Jukka)
* Kaikki äitini reseptit ja Siskot kokkaa (päivää, sanoo komiat toisillensa - rumat kattoo peilihin ja pyörtyy)
* Hellan ja viinilasin välissä teki herttaisuuden maailmanennätyksen
* Jauhot suussa ja Suolaa ja hunajaa olivat kerrassaan elegantteja
* Vatsa sekaisin kilin kolin (ihana Riikka, joka voitti kauneimman ruokablogin tittelin, onneksi olkoon!!!)
* Herkku ja koukku (salainen agentti tiskin takana)
* Sitruunaruohon iloiset ladyt
* Pullahiiri, kakkuidolini, jonka kakkukirjan ohjeilla ei voi epäonnistua
* Liemessä ja Hannan soppa, joiden blogeissa olen äänetönnä vieraillut tämän tästä
* Kivistössä (hurmaavalla Marilla oli illan upein asu)
Ja monia muita...

Harmikseni Kokit ja potit ei ollut päässyt paikalle. Höh. Olisin halunnut todentaa väittämän, että Oulussa multakin on valkoista.

Puutarhan ja hellan välissä puristuksissa oleva siskoni osallistui juhliin digitaalisesti. Hän nimitti Herramiestä bloginimellä jo vuosia ennen kuin koko blogi oli edes olemassa.

Illan aikana saimme "tulkaa meille syömään" -kutsuja. Tämä on ruokabloggareiden henkilöstöetu, joka koskee myös meitä side kickejä. Houkuttelevin Villa Valpuri -repliikkini olisi korkeintaan voinut olla "tule meille kitkemään rikkaruohoja / hirvikärpäsiä / peuroja, voin keittää myös puurua, jotei oo pakko syärä".

Kiitos kaikille elämyksellisestä gaalaillasta!

Pimeys ja zen

Nousen arkiaamuisin viideltä, joten pimeyttä on ollut tarjolla elokuusta lähtien. Vaikka kaamoksen kynnyksellä mieli kurpahtaa kuin basilika hallan tullen eikä kasvimaa enää anna satoaan, on tässä jotain hyvääkin.

Ennen töihin menoa ehdin pysähtyä ulkona katsomaan upeaa tähtitaivasta. Mikään sähkövalon pilkahdus ei häiritse näkymää.

Sateisen yön jälkeen metsä on äänekäs. Vesipisarat putoilevat oksien seassa ja läsähtelevät maahan niin, että voisi kuvitella metsän olevan täynnä askelia. Pakkasaamuina on vuorossa täysi hiljaisuus, joka saa korvat soimaan. Mikä aamun avaus!

Mutta zen sikseen.

Männä aamuna tuli valtava kiire junalle. Hanska putoaa jonnekin. Talon avaimia ei löydy. Kiire. Evääksi tarkoitetut salaatinlehdet ja kurkut jäävät kuistille. Auton avaimet eivät millään meinaa osua pimeässä paikoilleen. Kello tikittää armotta. Kiire. Pinna kiristyy. Sivupeilit on pakko putsata. Turvavyö ei antaudu rullastaan. Tyhmä auto. Kiire.

Kun kauppakassi lopulta starttaa, tapahtuu kaikkein pahin mahdollinen, jota en toivo kenellekään elolliselle.

CD-soittimeen on jäänyt lasten levy. Ilmoille kajahtaa Lasten Liikennelaulu. Zen kutistuu kvarkin kokoiseksi ja häviää turvavyön loimilankojen sisään.

(Kuva on otettu rauhaisan pihalammen pinnasta.)

Lykkää myrkkyjä

Edellisen kodin pihalta siirtämäni myrkkylilja eli alaston impi viihtyy jälleen!

Kesällä se tekee ison lehtipuskan, joka kuolee syksyksi. Juuri kun puutarhassa on heitetty kaikki toivo, puskee mullasta pupilleja särkevän violettia kukkaa!

Ikävä kyllä tämä myrkykäs ei sijaitse peurojen vakioreitillä. Tulisivat nyt rouskuttamaan näitäkin, vaikka keskivertopuska tuskin sarvipäätä kaataa.

Lisämyrkkyjä pihalle tuo villiintynyt sormustinkukka, joka jaksaa pinkittää (loistaa pinkkiyttään) säästä huolimatta. Antikvariaatista vuosia sitten pelastamani "Suomen kansan terveyskasvit" kertoo yksityiskohtaisesti, miten paljon mitäkin kasvia pitää nauttia, jotta kuolo korjaa, ja miten se kuolo sitten korjaa, kun se korjaa. Sormustinkukan teksti on yksi hurjimmista myrkytyskuvauksista.

Kunnia hurjimmuudesta menee ukonhatulle, jonka vaikutukset alkavat ylöspäin hiipivästä raajahalvauksesta. Perässä seuraa pitkä lista vielä vähemmän ilahduttavista oireista. Jätin edellisen pihan ukonhatun siirtämättä. Montakohan testihenkilöä "Suomen kansan terveyskasvit" -kirjan tekijät ovat tarvinneet?

Ruohikossa kasvaa myös mahtavan hyväntuoksuisia sieniä, joita sisko epäili jonkin sortin mustesieniksi. Oikein harmittaa jättää syömättä, kun ei tunnista - tuoksu kun on niin herkullinen! Enpä tiennyt sitäkään, että syötäviä mustesienilajikkeita ei pidä nauttia viinilasillisen kera, ellei satu tykkäämään antabusreaktiosta.

Syksyn veikeimmät myrkyttäjät ovat tietysti kärpässieniä. Joku niitäkin syö, sillä osasta on vetäisty meheviä suupaloja. Bambin sydänlääke?

Aika on tullut

Auringon valo alkaa jo väsyä. Herneet, rosmariinit ja paprikat on korjattu ja kasvihuone on pian antanut kaikkensa, kuten heinä- ja syyskuun kuvien värieroista huomaa. Olemme vielä välttäneet hallayöt, joten basilikat ovat edelleen kelvollisia.

Keltaiset tomaattilajikkeet kypsyvät edelleen ja kasvihuonekurkun satoa riittää yhä vieraille kotiin annettavaksi. Punaiset tomaatit eivät tänä kesänä ehtineet punastua, joten nyt täytyisi löytää hyviä reseptejä vihreille tomaateille.

Silopersilja, tuholaistorjuntaan käytetty samettikukka ja minimaissi eivät ole syksystä moksiskaan. Testasin minimaissia, vaikken tällä kokemuksella tiedä, mihinä se "mini" siinä on. Maissin varret ovat taipuneet kaarelle, koska kattomuovi ei antanut niille myöten.

Yksi pieni munakoiso on poimimatta. Se on niin hieno, että se pitäisi balsamoida.

Oli parsakaali

Olen koko kesän vaalinut Herkkukeskittymän parsakaalirivistöä. Kolean kesäsään vuoksi idut puhkaisivat siemenet ja yläpuolellaan makaavan multapeitteen myöhässä, lehdet ja varret venyivät täyteen mittaansa vasta elokuussa ja sato antoi odottaa itseään.

Viimein syyskuun puolivälissä ensimmäiset pulleat parsakaalin kukinnot näyttäytyivät lehtien lomasta. Koska Silläsipulit olivat tulossa päivälliselle, ajattelimme tarjota heille vasta poimituista parsakaalista tehtyjä herkkuja, mutta Kohtalo puuttui peliin.

Sorkat sikkuralla se juoksenteli sadonkorjuuta edeltävän yön pimeinä tunteina Herkkukeskittymässä ja napsi suuhunsa yksitellen jokaisen kaaliherkun, paitsi yhden pienen.

Tämän pienokaisen jaoimme Herramiehen (lasten keksimä nimitys, mielestäni ihan tehokas) kanssa illalla ja söimme sen sellaisenaan. Mikä maku ja rapsakkuus! Siitä olisi saanut erinomaista vaikka mitä!

Turha jäädä tämän enempää märehtimään parsakaalia (tai liljoja tai ruusuja tai kärhöjä tai borlotto-papuja) - Kohtalo tekee sen puolestani.

Kas kas, ne ovat täällä

Asia, jota rakastan Etelä-Suomen syksyssä: kaskaiden siritys pimeänä syysiltana. En tiedä, mitä ne tekevät kasvillisuudelle, enkä aio tietääkään, vaan ummistan silmäni ja nautin.

Kuvan hepokatti ei liity tapaukseen.

Ensin mietin, jääkö sirraaminen uudessa kodissa kokematta, mutta ei. Ystävämme ovat levittäytyneet tännekin. Kun illalla menee talon portaille istumaan eikä valon pilkahdusta näy missään, kuuluu puiden oksilta ääni, joka saa luulemaan vyöhykettämme eteläisemmäksi kuin se onkaan. Srii, srii, srii.

Kuvassa oleva hepokatti on valtavan kokoinen ja se puolestaan tikittää kuin vaihdepyörä alamäessä. Tikitystä ei keskeytä edes lähelle tunkeva ihmisnenä. Silmämääräisesti en ole päässyt selville, mistä tikitys tulee, sillä ötökässä ei silloin näy liikkuvia osia.

Myös kasvimaalla tikittää lähtölaskenta hallaöihin. Vielä niitä ei ole ollut, vaan salaatti on varsin rapsakkaa. Herneet täytyi korjata jo pois, mutta muutama sorkkajaloilta pelastautunut parsakaali on nyt parhaimmillaan.

Kohta on aika nostaa ensimmäiset palsternakat, jotka ovat himmanneet tulemistaan koko kesän.

Kasvihuoneessa on viimein päästy asiaan, tomaatit punertuvat ja munakoiso pullistuu. Ja viimein, viimein meillä on maissintähkiä! Ensi vuonna sitten ajoissa niiden kanssa.

Syyskuinen ruoanhakumatka

Siitä tietää syksyn tulleen, kun matkalla kasvihuoneelle huomaakin olevansa sieniretkellä. Kompastuin kantarellien ja lehmäntattien kautta voitatteihin ja sinkosin ne paistinpannun kautta suuhun.

Tämän pienen keskeytyksen jälkeen jatkoin matkaa kasvihuoneeseen ja keräsin puolet rosmariineista valtaisaksi kimpuksi. Sen kun kuivattaa, niin suku ja naapurusto pysyvät rosmariinissa koko talven ja lopputalvesta sillä lämmitetään hellaa.

Basilikat eivät ole syksystä toistaiseksi millänsäkään, joten niidenkin suhteen eletään vielä omavaraistaloudessa. Ensimmäisen hallayön kynnyksellä meidän keittiössä tullaan vääntämään pestoa niin että kohina käy.

Ruoanhakumatkalla ovat olleet myös kauriit ja peurat. Liljaloistosta ei tänä kesänä ole tarvinnut kärsiä, mutta nuppujen anatomia on tullut tutuksi. Enpä ole ennen tutkinut niiden poikkileikkausta. Tuon töpön kun sutaisisi vesiväreillä ja painelisi kartonkiin, niin vallan hienoja kortteja siitä ihminen saisi.

Missä kukka päättyy ja paprika alkaa

Voisinpa melkein pettyä siitä hyvästä, että tämä kehäkukkalajike ei tuoksunut yhtään. Kylvin niitä sen vuoksi, että ne ovat luontaisia ötököiden karkoittajia kasvimaalla, mutta myös siksi, että lapsuudessa niiden tuoksu oli hurmaava.

Regressiot jäivät saamatta, flash backit haihtuivat savuna ilmaan ja deja vu loppui ennen kuin oli alkanutkaan. Ei hajun pilkahdustakaan, ei mihinkään aikaan vuorokaudesta eikä missään vaiheessa kukintaa.

Mutta tuo oranssi väri on ollut aivan huikea neonväripilkku. Se näkyi pihan perältä sisälle taloon ja väritti vihersalaatin kauniiksi.

Samaa väriä löytyi suiposta paprikasta, joka tällä hetkellä antaa satoa mukavasti. Peruspaprika kärsi liiasta kosteudesta ja chili ei oikeastaan inahtanutkaan, mutta tämä oranssi lajike on toiminut hyvin. Ja se maistuu yhtä makealle kuin se on värikäs!

Suu napsaa ja käsi käy

Kun sää on viimein lämminnyt, loma alkanut, kesä orastaa ovella, kasvimaa antaa satoaan ja illalla on tarennut istua ulkosalla jo ainakin kaksi kertaa, on ihmisen lähdettävä töihin.

Se on enää kolme kokonaista kuukautta jouluun, sano.

Vielä ehdin kuitenkin iloita itse käännetyn kasvimaan suorista salaattiriveistä, joiden väleissä makaa pehmeä ruohosilppumatto. Ai että on ihanaa hakea aamuisin kaikessa rauhassa parsasalaattia leivän päälle ja päivällisaikaan muita salaattilajikkeita joko lisukkeeksi tai pääruoaksi.

Rantakivien ympäristöä kitkiessäni tömistelin maata oppikirjan mukaisesti, mutta silti ruohosilpputuppaan nostettuani käsi sattui käärmeeseen. Ajattelin ensin, että nyt se haja-asutusboa löytyi, mutta ei se ollutkaan se pelsepuupi, eikä oikeastaan kärmes ensinkään, vaan vaskitsa.

Pitkä sellainen, jolla ei ollut kiire minnekään. Minulla oli oikein mainiosti aikaa hakea kamera ja ottaa siitä kuva, joka saattaa järkyttää herkimpiä katsojia. Tai ainakin kuvan väribalanssi järkyttää.

Lopulta uusi lemmikkimme kyllästyi pousaukseen ja luikahti kivien välistä lammelle. Minä luikahdin hakemaan salaattia vihersmoothieen.

Kurkkulan omistajan monet ilahdukset

Enpä arvannut etukäteen, miten monta ilahdusta kurkkula tuottaa! Avonmaankurkkujen taimet ovat näin elokuun kynnyksellä kymmensenttisiä, mutta kasvihuonekurkut rehottavat kiitollisna.

Ilahtumisjärjestys menee näin:

1. Siemenistä kylvetyt taimet nousevat mullasta ja etsivät tukea. Niiden tuntosarvet kiertyvät viehättäville kiehkuroille.
2. Kurkut kukkivat, eikä kukaan ole koskaan kertonut, miten ihana tuoksu niissä on! Kukka, jota ei ole vielä pölytetty riittävästi, tuoksuu päivän kuumimpaan aikaan vaniljalta, hunajalta ja mausteilta. Parfyymi on huumaava ja kasvihuoneessa nenään leijuu voimakkaita, makeita, käsittämättömän ihania aromeja. Illalla kukka menee suppuun ja lakkaa tuoksumasta.
3. Seuraavaksi ilahduttavat pölyttäjät. Jos olisin kimalainen, pölyttäisin ehdottomasti juuri näitä tuoksuvaisia.
4. Ensimmäinen kurkunalku on näkyvissä!
5. Kurkku kasvaa, näyttää terveeltä, tukevalta, ötökättömältä ja taudittomalta.
6. Ensimmäinen kurkku on valmis poimittavaksi!
7. Voi mikä maku! Mikä aromi! Mikä herkku!
8. Ja lisää kurkkuja on tulossa niin paljon, että niistä riittää salaattiin, leivän päälle ja lapsille välipalapatukoiksi. Miten näitä olisi raskinutkaan harventaa...

Oi kurkkulan iloja!

Perunoita

Entäpä mikäs se tässä? Perunamaan alku ihan selvästi! Oman maan perunat voilla ja tillillä vain odottavat pääsyä mullan kautta lautaselle!

Sitä ennen oli kuitenkin pikkuisen puuhaa. Sain vapaasti valita kahdesta vaihtoehdosta: käytänkö isoa ja painavaa lapiota, jolla heinätupot kyllä lähtevät, mutta jonka kanssa kaadun itse joka kerta, kun yritän työvälinettä nostaa. Vai käytänkö kevyttä höyhenlapiota, jonka kanssa heiluu ilolla, mutta joka ei tehoa ruohikkoon.

Selkä ehdotti höyhenversiota, kämmenet rukoilivat rautapunnusta. Jälkimmäiset hävisivät. Töissä ei onneksi vähään aikaan tarvinnut kätellä ketään, eivätkä rakot siten turskahtaneet sivullisten kengille.

Kyllä kuitenkin kannatti perunoida! Suu tärkkelyksellä on mukava muistella kevään maankääntöpuuhia. Ensi keväänä Timo menee kuitenkin vaihtoon ja tilalle etsitään jotain maukkaampia poikia.

Käärme luikerteli paratiisiin

Lähiornitologimme kertoi, että paratiisissamme pesii muutamia korppeja, harmaapäätikka ja mustapääkerttu. Eniten näkyy mustarastaita, jotka ovat heti tarkistamassa matotilanteen ruohonleikkurin jäljessä. Halkopinon päältä löytyi mustarastaan pesä, männynlatvaan kodin on rakentanut varis.

Mahtaakohan kirsikkasadosta olla näiden siivekkäiden jäljiltä mitään kerättävää?

Perunamaalla ilta-aurinkoa ihaili kyykäärme - ensimmäinen täällä näkemäni. Pikku-Klipponi (ruohonleikkuri) säikäytti sen pakosalle.

Onneksi aikuiset osaavat nyt varoa ja vähän katsoa, minne käden kasvimaalla työntävät, mutta pikkutenavat ja kyyt ovat huonompi kombinaatio.Herkkukeskittymän viimeinenkin ryteikköosa jouduttiin raivaamaan ja sen vadelmapuskat saivat lähteä.

Go varis, syö se luikero!

Koska en leikkaa ruohoa kamera kaulassa, jäi instant-kuvituskuva saamatta. Näitä puskia oli sen sijaan mukavampi kuvata: liljoja ja sitrushedelmiltä tuoksuva jasmike. Kyllä kesä on kiva!

Teinikauris purkaa ahdistusta

Fauna pitää meillä huolen siitä, että flooraa ei tarvitse kesällä ihailla. Ensimmäisessä kuvassa ilta-aurinko hyväilee entistä papua. Toisessa kuvassa sorkan jälki hyväilee kasvimaata.

En halua harsottaa koko pihaa lakanalla, jonka alle voi kurkistaa aina silloin, kun haluaa katsella kukkia tai hakea salaattia.Siinä menisi koko pihuuden idea. Aitaus ei myöskään tule kysymykseen, joten on vain nöyrryttävä pyörittämään Peuramäen Pitopalvelua.

Erikoisin yövieras on teinikauris, jolla ei ilmeisesti mene kovin hyvin. Se kulkee pihalla potkiskelemassa taimia. Tyhmä itu - tästä saat, ja tästä! Taimissa ei ole hampaanjälkiä ja ne ovat käsittelyn jälkeen täysin ehjiä, mutta ne on nostettu juurineen maasta keskelle kukkapenkkiä. Eri kukkapenkeissä muilutuksen on saanut pari kuunliljaa sekä kurjenpolvi, ja muistoksi teini jättää sorkanjäljen.

Vaihtoehtoisesti se saattaa olla joku wannabe-designeri-kauris, jolla on pakottava sommittelutarve.

Pieni toive kauriin vanhemmille: laittakaa sille pennulle kotiintuloajat. Nyt. Ja pistäkää se, itsenne ja koko perhekuntanne syömään aitoa lähiruokaa, kuten haapoja ja koivuja. Unohtakaa aasialaiset hybridit.

Ja vielä alakuvissa: terijoen salava kukoistaa näin kauniisti oheisen valkohäntäpeuran tuunaamana. Näkisittepä, millaiseksi se parturoi marjapensaat! Sarvipää poseerasi kameralle kaikessa rauhassa, ennen kuin älysi liueta metsään.

Halutaan vuokrata ilves.

Suo, kuokka ja sininen kukkapenkki

Kas tähänpä tulee sininen kukkapenkki! Eivätkö jo vain sielun silmät nosta eteen mielikuvaa rehevästä puskasta, jonka kukinnalle ei loppua näy? Nurmikon raivaus on aloitettu ja joukosta löytyy jo kuunliljaa, sinivuokkoa, kieloa, iiristä, kärhöä ja akileijaa.

Kolme kuningasta eli timanttituijat löysivät kodin penkin takareunalta. Kivet näkivät päivänvalon pensasaidan kaivauksia tehdessä. Penkki ei kyllä ole symmetrinen, mutta tässä mitään mittanauhoja jouda...

Maan kääntäminen on sen verran aikaa vievää puuhaa, joten joukossa kasvaa vielä ruohotuppaita. Tärkeintä oli löytää ystävien lahjoittamille jakoperennoille koti ja vähän äkkiä, jotta ne säilyisivät hengissä.

Täältä liljoihin erikoistuneet lemmikkikauriimme käyvät syömässä vain kuunliljat, muut taimet on toistaiseksi jätetty rauhaan.

Kukkakeitaan rakennus on vielä kesken ja koska nyt eletään vihannesten viemää, niin tämä projekti jatkunee ensi keväänä. Mutta miten palkitsevaa onkaan nähdä ensimmäiset iiriksen, kärhön ja kurjenpolven kukat itse perustetussa penkissä!

Lempipaikka

Mikä ihana aamu! Loma alkoi ja sen kunniaksi sain viettää hetken laatuaikaa yksikseni. Keitin aamukaffetta ja suuntasin oitis lempipaikkaani.

Kasvihuoneessa on ihana tunnelma! Olen raahannut paikan päälle tuoleja tällaisia hetkiä varten. Lämmin ja kostea aamuilma, mahtavia tuoksuja, kimalaiset pölyttämässä ahkerasti jo aamuvarhaisesta, avoimesta ovesta soi lintujen aamukonsertti ja aurinko pilkoittaa lupaavasti puiden siimeksestä.

Minimaissit, pavut, kurkut ja tomaatit ovat kasvaneet lupaavasti ja ainoastaan yksi chili jurottaa. Rosmariinit ja basilikat houkuttelevat maistamaan, katkaisemaan lehtiä leivän päälle ja huumaantumaan aromeistaan. Onnellisena ikuistin lempipaikkani näkymät lyijykynällä akvarellityön pohjaksi.

Matkalla keittiöön katkoin yrttien kaveriksi vähän salaattia ja kiehautin naapurin tuomia raparpereja. Niistä tein herkullisen smoothien kaikessa rauhassa...

Jostain käsittämättömästä syystä tämä juoma ei ole lasten mieleen, vaikka sen nimeäisi uudelleen. "Maistakaa sammakkomehua!" "Ei!" "Lohikäärmeen verta!" "Ei! Miksei se ole pinkkiä?" "Lohikäärmeen veri on vihreää!" "Ei ole, jos se on pinkki lohikäärme!"

Oikeasti se on herkullista.

Joka päivä Ähtäri-päivä

You name it, we have it. Maalla ötökkäkammoisen on joko sulkeuduttava pakastimeen kesäksi tai siedätyttävä.

Hämähäkit eivät tunnu enää missään (paitsi ne ilmassa roikkuvat), vaikka käteeni en niitä edelleenkään suostu ottamaan, ja hengestään pääsevät, jos jalkoihin kiipeävät. Lajikkeita on enemmän kuin olisin osannut kuvitellakaan. On nuppineulanpään kokoista tulipunaista samettipunkkia, läpinäkyvää leijukaista, perusmustaa, kirjavaa, valkopalloista ja väriään vaihtavaa kukkahämähäkkiä, joka vihreässä muovipussissa majaillessaan oli aivan kirkkaan neonvihreä itsekin. Ja sitten on se yksi aivan järkyttävän iso, joka asuu maan alla ja näyttää terraariosta karanneelta. Rasittavin on päälle pomppiva seeprahyppijä, kuvan susihämähäkki on sentään arka.

Kerrostaloon hyötyeläimiä haikailevalle lohdutuksen sana: Suomessa on toistakymmentä huonehämähäkkilajia, jotka ovat sopeutuneet elämään talon sisällä.

Muurahaislajeja on myös lukemattomia. Ja tiedoksi kaikille, jotka 70-luvulla vakuuttivat meikäläiselle, että "ei ne mitään tee". Kyllä tekee! Ne syö meidän perunat! Pari naattia on jo tuhoutunut noiden tärkkelyksenhimoisten vipeltäjien leuoissa. Missä ikinä on jonkinlainen paino maata vasten, kuten vaikkapa taimipurkki, sen alla on hetkessä lauma mauriaisia. Kuivassa rinteessä riittää punaisia muurahaisia ja vanhoissa kannoissa kekomuurahaisia.

Kirjanpainajan toukat odottavat lähtökuopissaan tuhotakseen kuuset. Ampiaiset rouskuttavat isoon ääneen vanhoja lautoja saadakseen pesänrakennustarpeita. Ukkoetana ei onneksi tuhoa puutarhaa, mutta säikähdyttää, jos sen sekoittaa espanjansiruetanaan.

Hyttyset, polttiaiset, paarmat ja punkit halajavat syötävää, kuten myös hirvet, peurat, kauriit, rusakot, myyrät, keltalaitasukeltajat ja etanahaiskiaiset. Kuvan sysikiitäjäinen syö toukkia ja mansikoita!

Vastapainoksi on myös kivaa eläinkuntaa. Sisiliskot paistattelevat päivää kasvimaalla (ylimmäisen kuvan lisko saa kohta poikasia) ja sorsat ja vesiliskot uiskentelevat lammessa. Jälkimmäiset eksyvät toisinaan myös kastelukannuun sitä täytettäessä. Siniset keihästytönkorennot pörräävät veden lähettyvillä, perhoset etsivät mintunkukkia. Mehiläiset ja kimalaiset hoitavat pölytyksen ja madot kuohkeuttavat kasvimaan multaa. Matofarmin kaitsijoina kunnostautuneet mustarastaat lennähtävät apajille saman tien ruohonleikkuun jälkeen. Yksi pieni sammakko majailee lähettyvillä ja kettu tekee toisinaan tarkistuskierroksen. Vaskitsa ja ilveskin paikalla on nähty, kyitä ei vielä.

Ruohon keskellä

Ruohon keskellä pilkistää tällainen. Mikä kasvi se on?

Pälkähtikö teidän päähänne laittomuus? Ottakaa se pois sieltä päästä, sillä tämä on balkaninhevoskastanjan taimi. Viisi sellaista matkusti lahjoituksena meille ja päätyi multiin ympäri pihaa. Toivottavasti tämä höpötaimen näköinen myyrien ikisuosikkiherkku kestää ja jaksaa kasvaa suuren suureksi.

Juhannusjuhlien Party Animal tunnisti kasvin oitis aivan oikein, mutta yhtä vyöhykepakolaista se onnistui hämäämään. Samalla leikimme seuraleikkiä "Etsi pihalta lahjoittamasi taimi ja voita palkinto", mikä tosin oli juhlan kunniaksi kukkivan kanariankeltaisen iiriksen kohdalla varsin helppoa.

Mikä ihana aurinkoinen juhannusperjantai: ulkokattauksen somistukseksi saimme luonnonkukkien lisäksi iiriksiä omalta pihalta!

Ystävät tekevät pihan

Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito, ja se vasta tärkeää onkin. Niinpä lumen sulettua iski tyhjän pihan syndrooma: kaikkialla on vain nurmikkoa! Isolla pihalla yksi pensas ei auta edes ensi hätään, sillä se ei näy mihinkään. Pitäisi olla kerralla vähintään 30 kpl.

Tässä vaiheessa lähimmäiset riensivät avuksi ja lumipalloefekti oli valmis.

Naapuri toi kolme tomaatin tainta,
Miehen serkku antoi kuusi hevoskastanjan alkua,
ystävä lahjoitti pussillisen akileijoja,
työkaveri toi laatikollisen sinivuokkoja ja varjoliljoja,
toinen neljä laatikollista jakoperennoja,
anoppi antoi pussikaupalla kukkia ja minttua,
Miehen tädiltä saatiin takakontillinen kuunliljoja ja jaloangervoja,
sisko pakkasi pikkuauton takaluukun ja takapenkin lattiasta kattoon täyteen kaikkea mahdollista ja
Mies toi pakettiautollisen hedelmäpuita.

Oi onnea! Suurkiitos kaikille luovuttajille! Jaettu perenna on kaksinkertainen perenna!

Herkkukeskittymä

Ja mikäs se siinä? Yrttipenkin esiaste! Jos vuohenputken mieltää yrtiksi, niin tämä ei ole esiastetta nähnytkään ja ihminen voi saman tien alkaa iloita valmiista yrttimaasta.

Minä en mieltänyt, joten ei auttanut kuin vetää lapio käyntiin. Kottikärryllinen kottikärrylliseltä tuppaat matkustivat tontin kulmaan. Villiyrttejä silmittömästi repiessäni käteen jäi myös ampiaispesä, joten hätääntyneitä ötököitä riitti työkaveriksi pitkälle iltapäivään.

Vähän eri kantilta tarkasteltuna yrttimaa alkoi näyttää jo jalommalta. Kolme ruutua neljästä on käännetty, lannoitettu, harattu ja mullattu, ja neljännen lapioin kun jaksan. Oikealla kasvaa perunoita, palsternakkaa ja punajuurta, keskellä papuja ja vasemmalla monivuotisia yrttejä, kuten salviaa, kuminaa ja rakuunaa. Vasemmalla ylhäällä harson alla on salaattimaa. Ensi vuonna kasvikset vaihtavat paikkaa, jotta yksivuotisten kanssa saadaan viljelykierto aikaiseksi.

Neljän ruudun kokonaisuus ristittiin Herkkukeskittymäksi, sillä myös tuossa kääntämättömässä ruudussa kasvaa syötävää - puskakaupalla vadelmia (ja sitä villiyrttiä).

Huomatkaa herkän taidokas puukäsityönäytteeni: raahasin pari kierrätyslautaa ryteiköstä ja räimäsin ne poluksi. Pam! Joku nikkaroikoon kunnon pitkospuut kun ehtii. Minä juon nyt kahvia.