Missä kukka päättyy ja paprika alkaa

Voisinpa melkein pettyä siitä hyvästä, että tämä kehäkukkalajike ei tuoksunut yhtään. Kylvin niitä sen vuoksi, että ne ovat luontaisia ötököiden karkoittajia kasvimaalla, mutta myös siksi, että lapsuudessa niiden tuoksu oli hurmaava.

Regressiot jäivät saamatta, flash backit haihtuivat savuna ilmaan ja deja vu loppui ennen kuin oli alkanutkaan. Ei hajun pilkahdustakaan, ei mihinkään aikaan vuorokaudesta eikä missään vaiheessa kukintaa.

Mutta tuo oranssi väri on ollut aivan huikea neonväripilkku. Se näkyi pihan perältä sisälle taloon ja väritti vihersalaatin kauniiksi.

Samaa väriä löytyi suiposta paprikasta, joka tällä hetkellä antaa satoa mukavasti. Peruspaprika kärsi liiasta kosteudesta ja chili ei oikeastaan inahtanutkaan, mutta tämä oranssi lajike on toiminut hyvin. Ja se maistuu yhtä makealle kuin se on värikäs!

Suu napsaa ja käsi käy

Kun sää on viimein lämminnyt, loma alkanut, kesä orastaa ovella, kasvimaa antaa satoaan ja illalla on tarennut istua ulkosalla jo ainakin kaksi kertaa, on ihmisen lähdettävä töihin.

Se on enää kolme kokonaista kuukautta jouluun, sano.

Vielä ehdin kuitenkin iloita itse käännetyn kasvimaan suorista salaattiriveistä, joiden väleissä makaa pehmeä ruohosilppumatto. Ai että on ihanaa hakea aamuisin kaikessa rauhassa parsasalaattia leivän päälle ja päivällisaikaan muita salaattilajikkeita joko lisukkeeksi tai pääruoaksi.

Rantakivien ympäristöä kitkiessäni tömistelin maata oppikirjan mukaisesti, mutta silti ruohosilpputuppaan nostettuani käsi sattui käärmeeseen. Ajattelin ensin, että nyt se haja-asutusboa löytyi, mutta ei se ollutkaan se pelsepuupi, eikä oikeastaan kärmes ensinkään, vaan vaskitsa.

Pitkä sellainen, jolla ei ollut kiire minnekään. Minulla oli oikein mainiosti aikaa hakea kamera ja ottaa siitä kuva, joka saattaa järkyttää herkimpiä katsojia. Tai ainakin kuvan väribalanssi järkyttää.

Lopulta uusi lemmikkimme kyllästyi pousaukseen ja luikahti kivien välistä lammelle. Minä luikahdin hakemaan salaattia vihersmoothieen.

Kurkkulan omistajan monet ilahdukset

Enpä arvannut etukäteen, miten monta ilahdusta kurkkula tuottaa! Avonmaankurkkujen taimet ovat näin elokuun kynnyksellä kymmensenttisiä, mutta kasvihuonekurkut rehottavat kiitollisna.

Ilahtumisjärjestys menee näin:

1. Siemenistä kylvetyt taimet nousevat mullasta ja etsivät tukea. Niiden tuntosarvet kiertyvät viehättäville kiehkuroille.
2. Kurkut kukkivat, eikä kukaan ole koskaan kertonut, miten ihana tuoksu niissä on! Kukka, jota ei ole vielä pölytetty riittävästi, tuoksuu päivän kuumimpaan aikaan vaniljalta, hunajalta ja mausteilta. Parfyymi on huumaava ja kasvihuoneessa nenään leijuu voimakkaita, makeita, käsittämättömän ihania aromeja. Illalla kukka menee suppuun ja lakkaa tuoksumasta.
3. Seuraavaksi ilahduttavat pölyttäjät. Jos olisin kimalainen, pölyttäisin ehdottomasti juuri näitä tuoksuvaisia.
4. Ensimmäinen kurkunalku on näkyvissä!
5. Kurkku kasvaa, näyttää terveeltä, tukevalta, ötökättömältä ja taudittomalta.
6. Ensimmäinen kurkku on valmis poimittavaksi!
7. Voi mikä maku! Mikä aromi! Mikä herkku!
8. Ja lisää kurkkuja on tulossa niin paljon, että niistä riittää salaattiin, leivän päälle ja lapsille välipalapatukoiksi. Miten näitä olisi raskinutkaan harventaa...

Oi kurkkulan iloja!

Perunoita

Entäpä mikäs se tässä? Perunamaan alku ihan selvästi! Oman maan perunat voilla ja tillillä vain odottavat pääsyä mullan kautta lautaselle!

Sitä ennen oli kuitenkin pikkuisen puuhaa. Sain vapaasti valita kahdesta vaihtoehdosta: käytänkö isoa ja painavaa lapiota, jolla heinätupot kyllä lähtevät, mutta jonka kanssa kaadun itse joka kerta, kun yritän työvälinettä nostaa. Vai käytänkö kevyttä höyhenlapiota, jonka kanssa heiluu ilolla, mutta joka ei tehoa ruohikkoon.

Selkä ehdotti höyhenversiota, kämmenet rukoilivat rautapunnusta. Jälkimmäiset hävisivät. Töissä ei onneksi vähään aikaan tarvinnut kätellä ketään, eivätkä rakot siten turskahtaneet sivullisten kengille.

Kyllä kuitenkin kannatti perunoida! Suu tärkkelyksellä on mukava muistella kevään maankääntöpuuhia. Ensi keväänä Timo menee kuitenkin vaihtoon ja tilalle etsitään jotain maukkaampia poikia.

Käärme luikerteli paratiisiin

Lähiornitologimme kertoi, että paratiisissamme pesii muutamia korppeja, harmaapäätikka ja mustapääkerttu. Eniten näkyy mustarastaita, jotka ovat heti tarkistamassa matotilanteen ruohonleikkurin jäljessä. Halkopinon päältä löytyi mustarastaan pesä, männynlatvaan kodin on rakentanut varis.

Mahtaakohan kirsikkasadosta olla näiden siivekkäiden jäljiltä mitään kerättävää?

Perunamaalla ilta-aurinkoa ihaili kyykäärme - ensimmäinen täällä näkemäni. Pikku-Klipponi (ruohonleikkuri) säikäytti sen pakosalle.

Onneksi aikuiset osaavat nyt varoa ja vähän katsoa, minne käden kasvimaalla työntävät, mutta pikkutenavat ja kyyt ovat huonompi kombinaatio.Herkkukeskittymän viimeinenkin ryteikköosa jouduttiin raivaamaan ja sen vadelmapuskat saivat lähteä.

Go varis, syö se luikero!

Koska en leikkaa ruohoa kamera kaulassa, jäi instant-kuvituskuva saamatta. Näitä puskia oli sen sijaan mukavampi kuvata: liljoja ja sitrushedelmiltä tuoksuva jasmike. Kyllä kesä on kiva!

Teinikauris purkaa ahdistusta

Fauna pitää meillä huolen siitä, että flooraa ei tarvitse kesällä ihailla. Ensimmäisessä kuvassa ilta-aurinko hyväilee entistä papua. Toisessa kuvassa sorkan jälki hyväilee kasvimaata.

En halua harsottaa koko pihaa lakanalla, jonka alle voi kurkistaa aina silloin, kun haluaa katsella kukkia tai hakea salaattia.Siinä menisi koko pihuuden idea. Aitaus ei myöskään tule kysymykseen, joten on vain nöyrryttävä pyörittämään Peuramäen Pitopalvelua.

Erikoisin yövieras on teinikauris, jolla ei ilmeisesti mene kovin hyvin. Se kulkee pihalla potkiskelemassa taimia. Tyhmä itu - tästä saat, ja tästä! Taimissa ei ole hampaanjälkiä ja ne ovat käsittelyn jälkeen täysin ehjiä, mutta ne on nostettu juurineen maasta keskelle kukkapenkkiä. Eri kukkapenkeissä muilutuksen on saanut pari kuunliljaa sekä kurjenpolvi, ja muistoksi teini jättää sorkanjäljen.

Vaihtoehtoisesti se saattaa olla joku wannabe-designeri-kauris, jolla on pakottava sommittelutarve.

Pieni toive kauriin vanhemmille: laittakaa sille pennulle kotiintuloajat. Nyt. Ja pistäkää se, itsenne ja koko perhekuntanne syömään aitoa lähiruokaa, kuten haapoja ja koivuja. Unohtakaa aasialaiset hybridit.

Ja vielä alakuvissa: terijoen salava kukoistaa näin kauniisti oheisen valkohäntäpeuran tuunaamana. Näkisittepä, millaiseksi se parturoi marjapensaat! Sarvipää poseerasi kameralle kaikessa rauhassa, ennen kuin älysi liueta metsään.

Halutaan vuokrata ilves.

Suo, kuokka ja sininen kukkapenkki

Kas tähänpä tulee sininen kukkapenkki! Eivätkö jo vain sielun silmät nosta eteen mielikuvaa rehevästä puskasta, jonka kukinnalle ei loppua näy? Nurmikon raivaus on aloitettu ja joukosta löytyy jo kuunliljaa, sinivuokkoa, kieloa, iiristä, kärhöä ja akileijaa.

Kolme kuningasta eli timanttituijat löysivät kodin penkin takareunalta. Kivet näkivät päivänvalon pensasaidan kaivauksia tehdessä. Penkki ei kyllä ole symmetrinen, mutta tässä mitään mittanauhoja jouda...

Maan kääntäminen on sen verran aikaa vievää puuhaa, joten joukossa kasvaa vielä ruohotuppaita. Tärkeintä oli löytää ystävien lahjoittamille jakoperennoille koti ja vähän äkkiä, jotta ne säilyisivät hengissä.

Täältä liljoihin erikoistuneet lemmikkikauriimme käyvät syömässä vain kuunliljat, muut taimet on toistaiseksi jätetty rauhaan.

Kukkakeitaan rakennus on vielä kesken ja koska nyt eletään vihannesten viemää, niin tämä projekti jatkunee ensi keväänä. Mutta miten palkitsevaa onkaan nähdä ensimmäiset iiriksen, kärhön ja kurjenpolven kukat itse perustetussa penkissä!