Oksalle jos toiselle on ilmestynyt valkoista hehkuttavia sisustuskirjoja. Kaikkialla niiden sivuilla on valkoista, talot ovat valkoisia lattiasta kattoon ja ne näyttävät siltä, että niissä ei lapset/koirat/punkkulasit kainalossa arvaa äkkiseltään käyskennellä. Kuvissa on valkoisia esineitä lähikuvissa ja niiden kauimmaiset reunat häipyvät valkoiseen sumuun.
Jos sisustaisi väreillä, näyttäisivät hampaansa valkoisemmilta kodissaan.
Oman Valkoisen Installaation innoitti kirjojen sijaan se, että nämä seinälle ripustetut jutut odottavat tuunausta. Ideologiana oli, kuten kaikessa sisustamisessani yleensäkin, että "jos et jaksa lattialla olevia todo-pinoja, nosta ne seinälle". Ja yhtään ei passaa mennä siihen lähelle näyttämään maksasairaalta hampainensa ja punkkulaseinensa.
Sitten siitä remonttikarhun talviunilta heräämisestä. Kun Herramies taktisesti herätti sifonikahvilla ja kertoi samaan hengenvetoon, että viime syksyltä oman onnensa nojaan jäänyt seinämaalipurkki odottaa pensseleineen tuossa kahvikupin vieressä, rouva on hyvä vaan ja jatkaa remonttia, niin oli jatkettava.
Ensin tosin tein tuon installaation noin niin kuin sijaistoimintona, mutta sen jälkeen oli pakko aloittaa.
Meitä on siunattu männyllä ja kuusella olan takaa, ja koska emme varsinaisesti halua mökkeillä omassa kodissamme, jatkoimme valkoista maalausurakkaa. Seinät vaativat tällä luonnonmaalilla kolme maalikerrosta, joten puuhaa riittää.
Kotitestit osoittavat,että vesiliukoinen maali lähtee kätevästi tenavasta, joka putoaa maalipurkkiin. Maali oli myös lähes täysin hajutonta, joten loppuillastakin pensselinvedot olivat suoria.
