sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Onneksi meillä on Espoo


Positiivisellekin pienviljelijälle selviää nopeasti, että ympäristö on täynnä uhkia. Kasvitaudit lakastuttavat, ötökät rei’ittävät, myyrät hävittävät, rusakot nakertavat, peurat tuhoavat ja hirvet silppuavat. On liian märkää eli liian kuivaa ja liikaa raekuuroja, routaa, kiveä ja savea. Jos mikään näistä ei osu kohdalle, niin sitten maa väsyy (on rankkaa olla ja pukata perunaa) eikä anna satoa.

Nyt on näiden lisäksi lanseerattu vielä hävittäjäuutuus: anarkistitalitintit, joiden repertuaari on hykerryttävän laaja ja joihin verrattuna sähköpelin vihaiset linnut ovat lauhkeita undulaatteja.

Ninjatintit keplottelivat itsensä kanalaan säikyttelemään Armi-parkoja ja syömään niiden ruoat. Ekovilla ja muut eristeet salakuljetettiin Tinttilään alta aikayksikön. Kurpitsat puhkottiin ja kuistilla säilytyksessä olevat munakennot silputtiin käyttökelvottomiksi. Hetkeksi jäähtymään jätetty, luista keitetty hanhenrasva vedettiin parempiin nokkiin.

Alati kuuluu nokan koputusta milloin mistäkin päin taloa ja äskettäin samaiset sulkatakit rikkoivat ovikranssin (kuvan kranssi liittyy tapaukseen.)

Siinä illan pimeydessä kranssin rippeitä keräillessäni kolmivuotias havaitsi murheeni alhon ja virkkoi: ”Älä välitä, äiti. Espoossa on jo aamu.”

Mikä on tietysti hyvä.

13 kommenttia:

  1. Voi hyvät hyssykät, näitä sun juttuja lukiessa vaan nauraa hykertää, myötätuntoisesti toki <3

    VastaaPoista
  2. Teilläkin sama vitsaus! Ehkä ne tykkäävät siitä tavasta, millä nokka kimpoaa kumipinnasta? :-o

    Äsken repivät näköjään ilmalämpöpumpun ulkoputken eristeen ja vanhan ampiaispesän. Ihme riehuntaa.

    VastaaPoista
  3. Lueppa talven aikana Saarijärven Paavon muistelmat (jos ne on kirjoitettu) ihan noin vertaistueksi :D Akvis, tämä kaikella ystävyydellä!
    Mikä näitä talitinttejä vaivaa, ennen ne olivat vain niin söpösti kaikissa kuvissa!
    Olipa jälleen virkistävä postaus vaikka asia oli painavaa!
    Lapselta paras mahdollinen lohdutus, ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leipään voisi laittaa petäjää, elleivät hirvet olisi syöneet kaikkia mäntyjä! :-D

      Talitintit ovat ilmeisesti kostoreissulla, koska viime talvena en laittanut lintulautaa. Tai sitten ne ovat risteytyneet tikkojen kanssa.

      Poista
  4. Voihan tintit! Ihana aamun piristys!:)

    VastaaPoista
  5. Tälläinen pimeys ja vesisade voivat aiheuttaa epätoivoa, ilmeisesti linnuillekin. Nimimerkillä kynttilöitä ja kirkasvalolamppuja talo täynnä ja silti väsyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tinttejä tietysti harmittaa, koska karhut sentään nukkuvat pahimman yli, ja tiaiset joutuvat purkamaan kiukkunsa eri esineisiin.

      Voimia sinulle, Johanna! :-)

      Poista
  6. Haha.. ihana postaus... 'äiti, Espoossa on jo aamu' :)

    Tuo tinttiongelma on tuttu siellä, missä 'käyn aina metsässä'. Talon eristeet kyllä tehokkaasti ja niitä joutuu uusimaan tämän tästä. Tuo 'aina kuuluu koputusta milloin mistäkin päin taloa' on niin tuttu kokemus. Viime talven kokeilu oli se, että pihan lintulaidat siirrettiin kauemmas talosta. Arvaa auttoiko ;)

    Mukavaa viikonjatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kiva joskus nähdä, mitä ne ovat oikein eristäneet. Mahtaa olla melkoinen pesä jossain.

      Kiitos, Kaisa! Samoin mukavaa viikkoa!

      Poista